« takaisin blogiin

Puutarha talvikuntoon

Kun teet puutarhassa tarvittavat syystyöt ennen lumien tuloa, pääset helpommalla keväällä. Syksy on lisäksi mainiota istutusaikaa: voitat kuukauden, jopa puolitoista kasvuunlähdössä istuttamalla syksyllä kevään sijaan.

 

Viherlandian puutarhuri Kati Kivelä piti Viherlandian Viherillassa 12.10.2017 luennon aiheesta ”Puutarha talvikuntoon”.  Poimin Katin vinkeistä parhaimmat syksyn pihapuuhiin.

Tämän blogijutun kuvat: Pixabay

 

Nurmikko

Syyslannoita nurmikko hyvissä ajoin, jotta se ehtii hyödyntämään lannoitteen ravinteet. Sopiva aika lannoittaa on elo-syyskuu, sillä hyvässä kasvussa oleva nurmi pystyy vielä hyödyntämään annetut ravinteet, ja sen myötä talvenkestävyys paranee. Myöhemmin annettuna syyslannoite ei enää ehdi vahvistaa nurmen kestävyyttä, mutta maahan jää silloinkin kevättä varten tärkeitä hivenaineita.

Nurmikkoa voi kalkita milloin vain, vaikka myöhään syksyllä tai aikaisin keväällä heittämällä kalkkia lumen päälle. Nurmikon kalkitus tuo maahan tarvittavaa kalsiumia ja magnesiumia, nostaa pH:ta sekä virkistää pieneliötoimintaa, mikä parantaa maan rakennetta. Maaperämme on luontaisesti hapan ja kalkitus tulisi uusia parin vuoden välein, jotta maan pH säilyy sopivalla tasolla.

  • Haravoi suurin osa lehdistä pois nurmikolta, jotta maa voi hengittää, eikä jää mätänemään lehtimäärän alle. Osan pienistä lehdistä voit silputa ruohonleikkurilla ja jättää ravitsemaan nurmea.
  • Leikkaa nurmikko viimeisen kerran juuri ennen lumien tuloa loka-marraskuussa. Leikkaus estää esim. sienitautien leviämisen nurmikolla talven aikana ja parantaa nurmikon kasvuunlähtöä keväällä. Älä leikkaa liian matalaksi, vaan säädä leikkauskorkeus pariin senttiin.
  • Tiiviin nurmen voi myös ilmastoida syksyllä. Ilmastointi onnistuu joko talikolla tai ilmastointikengillä, ja syntyneisiin reikiin levitetään hienoa hiekkaa. Näin tiivistynyt maa saa happea ja esim. sammalen elämä käy hivenen tukalammaksi.

Kasvimaa

Kun viimeinenkin sato on korjattu talteen, on aika peitellä kasvimaa talvilevolle.

  • Kalkitse kasvimaa 2-3 vuoden välein, etenkin sipuli on kalkin ystävä, peruna taas viihtyy happamammassa alustassa.   
  • Käännä maata lapiolla ja kerää mahdolliset rikkaruohot pois
  • Kata paljas kasvimaa ohuesti lehdillä. Se edistää pieneliötoimintaa ja suojaa maata tiivistymiseltä, kuorettumiselta ja liettymiseltä

 

Syyskylvöt

Istuta halutessasi talvivalkosipulia ja tee syyskylvöt (esim. porkkana, mustajuuri, persilja, palsternakka) Katso ohjeet syyskylvöihin täältä.

 

Kasvihuone

  • Pese puitteet ja lasit/muovit sadonkorjuun jälkeen joko Tolulla, mäntysuovalla tai kasvihuoneenpesuaineella.   
  • Vaiha kasvihuoneen kasvualusta vähintään joka toinen vuosi
  • Korjaa mahdolliset kasvihuoneen vauriot ennen talven tuloa
  • Rullaa katemuovi pois, jos se tai huoneen kattopuitteet eivät kestä lumikuormaa
  • Somista kasvihuone talveen valoilla, lyhdyillä ym.

 

Torju hedelmäpuiden sienitaudit

Omenarupi ja muumiotauti talvehtivat maahan jäävissä lehdissä ja saastuneissa omenissa. Ne jatkavat tuhoaan taas seuraavana kesänä omenapuissa, jos et hävitä niiden aiheuttajia.

  • Haravoi omenapuu tippuneet lehdet ja omenat huolella. Jos puussa on ollut tauteja, älä kompostoi kasvimassaa.
  • Hyvästä haravoinnista huolimatta puiden alle jää usein rikkoutuneiden lehtien murusia, joita on vaikea saada siivottua kokonaan pois. Pystyt tehostamaan näiden lehtijätteiden maatumista ruiskuttamalla puun aluset sadonkorjuun jälkeen 5% urealiuoksella (100g/2 l vettä). Viherlandiasta saat ureahelmiä, jotka toimivat hyvin myös kompostin virkisteenä.

 

Syksyn leikkaukset

Suositeltavin leikkausaika edelleen kevät, mutta jotain voi syksylläkin leikata.

  • Syksy on oikeaa aikaa luumuille, kirsikoille, vaahteralle, koivulle, villiviinille ja muille vuotaville kasveille
  • Myös hyvin kestävät pensaat voi alasleikata syksyllä
  • Vaurioituneet oksat poistetaan kaikista kasveista syksyllä
  • Jalo- ja loistokärhöt lyhennetään noin 50 cm mittaan
  • Jaloruusuista poistetaan kukinnot ja korkeat kasvustot voi tasata esim. 40-50 cm mittaan. Näin ruusulle jää vielä ‘paleltumisvaraa’, mutta se on hieman helpompi talvisuojata esim. talvisuojaturpeella.
  • Perennat voidaan leikata syksyllä tai keväällä. Onttovartisten perennojen leikkaus kannattaa säästää kevääseen, jotta vesi ei valu leikkaushaavoista juurakkoon ja jäädytä sitä

 

Istuta kaunis kevät!

Syksyn mukavimpia puuhia on kukkasipuleiden istutus.

  • Perennapenkit ovat oivaa kukkasipulimaata
  • Voit istuttaa niin kauan kun maa on sula
  • Istuta tiiviisiin ryhmiin ja leikittele eri väreillä
  • Esim. tulppaani ehtii kukkia hienosti, vaikka istutus venyisi joulukuulle
  • Istutussyvyys riippuu sipulista; pienet lähemmäs pintaa, suuret jopa 20 cm syvyyteen

Tutustu Viherlandian kukkasipuleihin

 

Syksyn istutukset

Viisas istuttaa syksyllä; maa on kosteaa, taimet suuria, taimien juuristo on kookas, taimet lähtevät keväällä nopeaan kasvuun ja tuottavat satoa jo ensimmäisenä kasvukesänä.

  • Voitat kuukauden tai jopa puolitoista kasvuunlähdössä istuttamalla syksyllä kevään sijaan
  • Astiataimia voi huoletta istuttaa niin pitkään kun maa on sula, taimi talvehtii olemassa olevalla juuristollaan

 

Kanervat koristavat talven

Vaihda kesäkukat amppeleista ja ruukuista kestäviin callunoihin, ericoihin, marjakanerviin, hopealankoihin, havuihin ja tädykkeisiin

  • Kastele kunnes multa jäätyy, näin värit säilyvät

 

Suojaukset kuntoon

Kaikki nuoret puut ja pensaat ovat alttiita jänisten & myyrien hampaille. Nämä nälkäiset pikkuystävämme ylettyvät yllättävän hyvin suojattuihinkin pensaisiin ja puihin, jos niitä ei ole suojattu oikein. Suojaa kasvit siis riittävän etäältä ja korkealta, jotta jänikset eivät ylety lumen päältä kasviin kiinni.

  • Spiraalimainen rungonsuoja estää myyrien nakertamiset ja korkea verkko jänistuhot
  • Jos talvi on runsasluminen, tamppaa verkon ympäriltä hankea matalammaksi
  • Asenna suojat hyvissä ajoin ennen lumen tuloa, saat ne tukevasti paikoilleen
  • Talvisuojaturve on vettähylkivä erikoisturve, joka suojaa erityisesti arat jaloruusut, clematikset ja perennat
  • Levitetään 20-30 cm keoksi kasvin tyvelle maan jäädyttyä
  • Eristää ja lämmittää, toimii lumen korvikkeena huonolumisina talvina
  • Pakkaspeite suojaa tehokkaasti arimmat köynnökset, puut ja pensaat
  • Nuoret ikivihreät havut ja alppiruusut tarvitsevat varjostuskankaan kevätaurinkoa vastaan

 

Arat juurakot sisälle suojaan

  • Arimmat keväällä istuttevat sipulikukat eivät talvehdi ulkona, yleisimmät esimerkit gladiolus ja daalia
  • Nosta juurakot/sipulit maasta, kun pakkanen on vienyt varret.
  • Leikkaa varret, jätä tynkää 1-2 cm. Irrota sivusipulit, kuivata pari viikkoa lämpimässä ja siirrä sanomalehteen tai kuivaan turpeeseen käärittynä viileään kellariin tai varastoon

 

Kalusteet talvikuntoon

Työkalut ja pihan kalusteet pysyvät hoidettuina kunnossa. Yleinen siisteys on myös ilo silmälle.

  • Pese, puunaa, kuivaa ja rasvaa kalusteet & työkalut tarpeen mukaan
  • Vie kalusteet kuivaan ja lumelta suojaan talven ajaksi
  • Huolla ruohonleikkuri jo syksyllä valmiiksi kevättä varten
  • Jos saksilla leikataan kasvitautien tai tuholaisten riivaamia kasveja, desifioi terät leikkauksen jälkeen
  • Valuta letkut tyhjäksi, sulje vedet ulkoa

”Muista nauttia syksyn väreistä, kuulaista tai pilvisistä päivistä, sateen kanssa tai ilman.
Syksy on astumista talveen, joka taas on portti uuteen kevääseen.”

-Kati Kivelä

 

 

 

 

 

Tämän artikkelin aihe on . Aseta kirjanmerkki kestolinkki.Kommentit ja paluuviitteet ovat poissa käytöstä.

Jaa tämä sivu:

« takaisin blogiin

Teemat
29.07.2015

Varpun ruusupuu