Liity kanta-asiakkaaksemme!
Viherlandian Viherklubi on maksuton ja kortiton kanta-asiakkuus järjestelmämme.
kesä
27
2025
Perinteinen kukkapenkki on hyvin hoidettuna upea näky. Se vangitsee katseen koko kasvukauden ajan ja saattaa vaihtaa väriään kuukaudesta toiseen, ihan sen mukaan mikä kasvi missäkin vaiheessa on kukassa. Kukkapenkki on myös omanlaisensa ekoteko, sillä se lisää puutarhan monimuotoisuutta ja tarjoaa erilaisille pölyttäjähyönteisille kultaakin kalliimpaa ravintoa. Pölyttäjät puolestaan kiittävät puutarhuria pörräämällä hyötytarhan kukinnoissa, ja lopputuloshan jo tiedetään; sadon painosta notkuvat marjapensaat, hedelmiä pursuilevat omenapuut sekä punaisena hehkuvat mansikkamaat ovat näiden pikkusiivekkäiden ansiota.
Perennapenkin perustaminen kannattaa aloittaa paikan valinnalla, sillä sen valo- ja kosteusolosuhteet määrittävät myöhemmin kasvivalinnat. Jos haaveilet esim. rehevistä kuunliljoista ja metsäpuutarhamaisesta tunnelmasta, kannattaa alue valita pihan katveisemmalta puolelta. Jos haaveissa taas on värikäs perhosia houkutteleva kukkakattaus, kannattaa ryhmä rakentaa puutarhan aurinkoisemmalle sivustalle. Kannattaa ottaa huomioon myös näkymä. Missä päin pihaa oleillaan eniten? Mistä suunnasta tulevaa kukkaryhmään ihaillaan eniten? Esimerkiksi erilaisten oleskelualueiden reunamat ovat hyviä paikkoja kaikenlaisille kasviryhmille, myös kukkapenkeille.
Paikan valinnan jälkeen kannattaa tutustua kasvualustaan, se nimittäin on harvoin heti lähtötilanteessa täysin optimaalinen. Kukkapenkin voi perustaa melkeinpä mihin vain, ainoa rajoittava tekijä on oikeastaan seisova vesi. Köyhästäkin maaperästä saadaan parantamalla kasveille sopiva, ja esimerkiksi Kekkilän perenna- ja ruusumulta on erittäin korkealaatuinen ja ravinteikas multa vaativampienkin perennojen tarpeisiin. Myös puutarhamulta toimii hyvin sekä kasvualustassa että maanparannuksessa, ja tiiviimmän savikon keventämisessä puutarhaturve on oiva apulainen. Poista maata muokatessa mahdolliset puiden ja rikkakasvien juuret ja varmista salaojituksilla että liialliset sadevedet pääsevät poistumaan kasvualustasta.
Entä mistä tietää minkä verran maata pitää parantaa? Tähän vaikuttavat valitut kasvit. Helppo muistisääntö on, että mitä korkeampia kasveja halutaan, sitä syvemmälle pitää kaivaa. Korkeilla lajikkeilla kuten esim. jaloritarinkannuksilla, nauhuksilla ja punalatvoilla myös juuristo ylhää kauas, jopa 50cm syvyyteen. Samoin pionit arvostavat mehevänä pysyvää syvämultaista mutta kuitenkin läpäisevää pohjaa. Koko perustettavaa aluetta ei kuitenkaan tarvitse kaivaa näin runsaasti, sillä useimmiten ryhmä sommitellaan niin että katselusuunnasta tarkkailtuna taustalle sommitellaan korkeimmat kasvit ja siitä eteenpäin ryhmä madaltuu lajike kerrallaan. Riittää siis kun esim. ryhmän takaosassa kasvualustaa on vahvemmin, etualla pärjätään hyvin esim. 30cm vahvuisella multakerroksella. Sekoita kasvualustan joukkoon kalkkia ja lannoitetta. Esimerkiksi komposti, palanut hevosenlanta ja pitkävaikutteinen luujauho ovat mainiota luonnonmukaisia kukkapenkin perustamislannoitteita. Jatkossa vuosittainen täydennyslannoitus voidaan hoitaa esimerkiksi monipuolisella kevälannoitteella.
Perennoja valitessa rajana on suurinpiirtein taivas. Puutarhamyymälään saavuttaessa valikoima saattaa välillä häkellyttää ja valinta vaikeutuu entisestään kun pöytien kiertäessä vastassa on aina vain kauniimpia vaihtoehtoja. Jo aiemmin mainittu kasvupaikan valinta on luonut jo omat raamit, ja kun kasvit valitaan tämä asia mielessä pitäen, saadaan kukkaryhmästä pitkäikäinen ja toimiva. Älä siis tieten tahtoen istuta paahteeseen varjon rakastajia tai sinne katveeseen punahattuja, vaan kunnioita kunkin kasvin vaatimuksia ja tarjoa niille paras mahdollinen paikka kehittyä ja kukoistaa. Seuraavassa muutama vinkki hyvistä vaihtoehdoista erilaisille paikoille, luo ryhmän raamit vaikkapa näillä.
Perennapenkki kehittyy näyttäväksi ja helppohoitoiseksi kun kasvit istutetaan usemman taimen ryhmiksi, poislukien erityisen suurikokoiset, yksittäiskasvinakin toimivat lajikkeet. Jos alue koostetaan 1-2 kappaleesta sitä sun tätä, on lopputulos viimeistään parin kasvukauden jälkeen melkoinen sekamelska. Isommissa kukkapenkeissä tilaa kannattaa varata n. 1m2/kasvi, ja tarvittava kappalemäärä riippuu kasvin istutustiheydestä; pienimpiä mahtuu tuolle alalle jopa 10-12 kpl, suurimpia saattaa riittää 2kpl. Pienillä maanpeittoperennoilla sopiva istutusväli on useimmiten 20-30cm, isommilla 35cm-50cm. Jos tavoittelet nopeasti näyttävää, kannattaa istuttaa mieluummin hieman liian tiheään kuin harvaan. Näin kasvit täyttävät niille varatun tilan parhaimmillaan parissa kesässä ja kitkennän tarve vähenee kun kasvustot varjostavat maanpinnan.
Istutuksen jälkeen on tärkeintä huolehtia alueen kastelusta, nuoret taimet tarvitsevat etenkin juurtumisvaiheessa säännöllistä huolenpitoa. Kastele kerralla kunnolla, tällöin vesi imeytyy pinnasta juuristoon asti ja myös säilyy maaperässä pidempään. Tarkkaile kastelun tarvetta säästä riippuen vähintään 2 kertaa viikossa. Kahden ensimmäisen kasvukauden aikana myös kitkennälle tulee tarvetta, sillä mehevä uusi multa on houkutus myös ei toivotuille kasveille. Nyhdä rikkaruohot heti pieninä taimina niin ne eivät ehdi kasvattaa viheliäisen voimakasta juuristoa. Kitkennän määrä vähenee nopeasti sitä mukaan kun taimet kehittyvät suuremmiksi ja täyttävät kasvupaikan.
Kuulostaako tämän jälkeen siltä että sinunkin puutarhassasi olisi tilaa uusille kukille? Tule käymään täällä Viherlandiassa, hyödynnä ammattilaistemme vinkit ja perusta oma unelmiesi perennapenkki vaikka vielä tänä kesänä.
Lue koko Viherklubi-kirje täältä
Viikko
28
Tervetuloa nauttimaan herkullista ruokaa joka päivä.
kesä
02
2025
Viherlandian Viherklubi on maksuton ja kortiton kanta-asiakkuus järjestelmämme.
touko
18
2025
Taimimyymälän valikoimaan voit tutustua myös verkkokaupassamme!
touko
12
2025
Poikkea pehmikselle tai jäätelölle Cafe Eedenin terassille!