Tehdään yhdessä hyvää!
Joulun kaunein kampanja
Ylioppilasruusujen valinta yhdessä tyttären kanssa on yksi Niistä Hetkistä Elämässä. Olin seuraamassa, kun Sari kävi tyttärensä Emman kanssa tutustumassa Viherlandian ylioppilasruusuvalikoimaan. Mihin kukkiin he päätyivät? Kumpi päätti valinnasta?
Emmalla on meneillään elämän kevät. Hän valmistuu sekä ylioppilaaksi että sähkö- ja automaatioasentajaksi Jyväskylän ammattiopistosta. Takana ovat työntäyteiset vuodet, sillä kaksoistutkinnon suorittaminen vaatii ahkeruutta ja suunnitelmallisuutta. Valmistumisen lisäksi todellinen ilouutinen on se, että Emma pääsee ainakin kesäksi oman alansa töihin. Onnea Emma!
Emman äiti Sari hykertelee onnesta, onhan tyttären valmistuminen myös äidille suuri ilon juhla. Tulossa on vieläpä tuplajuhla, sillä Emman velikin valmistuu samana päivänä merkonomiksi!








Sari ja Emma jäävät tekemään juhlapöydän leikkoasetelmatilausta yhdessä floristin kanssa. Asetelmaan tulee lilan ja persikan lisäksi sähkönsinistä ritarinkannusta.
Mikä muu voisikaan olla parempi sähköasentajan juhlapöytään?
Katso kaikki Viherlandian valmistujaisruusumallit
Viikko
Tervetuloa nauttimaan herkullista ruokaa joka päivä.
HUOM! Lounas tarjolla poikkeuksellisesti klo 11-13.30.
Klo 14-16 YKSITYISTILAISUUS kahvila-ravintola Eedenissä.
joulu
01
2025
Joulun kaunein kampanja
joulu
01
2025
Palvelemme itsenäisyyspäivänä 10-16. Tervetuloa!
loka
25
2025
Tule tunnelmoimaan maailman helpoimpaan kuusimetsään! Kuusimetsä avataan su 7.12.