Kivimaa
Ei vain tavallisia pihakiviä! Olemme Suomen toiseksi suurin pihakivien jälleenmyyjä.
Päämarkkina-alueemme on Keski-Suomi, mutta toimitamme kiviä aina Muoniosta Hankoniemeen. Oma iso varastomme sijaitsee keskellä Suomea, logistisesti hyvien kulkuyhteyksien varrella Viherlandiassa Jyväskylässä, missä keräämme ja kasaamme eri valmistajien tuotteista juuri sopivia kokonaisuuksia lähes jokaiseen makuun!
Toimitukset lähtevät varastoltamme pääsääntöisesti omalla kuljetuskalustollamme. Näin pystymme takaamaan nopean ja yllätyksettömän toimitusketjun asiakkaalle. Varstomme toimii myös noutovarastona kuluttajille ja tukkuasiakkaillemme. Lisäksi käytössämme on eri valmistajien varastot ympäri Suomea. Vuositasolla toimittamamme pihakivi määrä vastaa n. 250 – 300 omakotitalon pihan kiviä! Eli kauden aikana lähes joka päivä jossain päin Suomea puretaan Kivimaan toimittama kivirekka!
Aukioloajat
Kivimaan aukioloajat vaihtelevat vuodenajan mukaan. Katso täältä aukioloaikamme.
Asiakkaat
Asiakaitamme ovat niin yksityiset rivitalon tai omakotitalon pihan rakentajat kuin valtakunnallisesti toimivat julkisten kohteiden rakentajat. Vaikka pääsääntöisesti toimitamme isoja kokonaisuuksia, meiltä voi noutaa vaikka yksittäisiä kiviä auton peräkontissa kuljettaen.
Tuotteet ja palvelut
Tutustu valokoimaamme myös nettikauppamme kautta!
Varastovalikoimaan kuuluvat
Käytetyimmät betonituotteet seuraavilta toimittajilta
- Rudus
- Benders
- HB-Betoni
- Lakan Betoni
Yleisimmät graniittituotteet
- Nupu- ja noppakivet
- Reunakivet
- Portaat ja pilarit
Monipuolinen pihaliuske- ja verhoilukivi valikoima
- Orivesi
- Pihtipudas
- Kavala
Suursäkkeihin pakatut piharakennustuotteet
- Hiekat
- Murskeet
- Singelit
- Seulanpääkivet
- Kuorikate
Irtomyynniissä
- 0-8 mm kivituhka
- 0-16 mm kalliomurske
- 0-4 mm asennushiekka
- Kuorikate (mänty)
- Nurmimulta
Valmistamme itse Remun Combi -seulalla nurmimultaa. Isommista multatoimituksista pyydä tarjous!
Urakoimme myös seulontakalustolla asiakkaan kohteissa. Pyydä tarjous!
Tuomme itse maahan erittäin laajan valikoiman erilaisia koristekiviä . Toimitamme koristekiviä myös jälleenmyyjillemme.
Toimitamme siirtonurmea asiakkaan tarpeen mukaan
Tutustu koristekivivalikoimaamme
Pyydä tarjous!
Puh. 010 617 1960
S-posti: kivimaa(at)viherlandia.fi
TERVETULOA VIHERLANDIAAN!
Viikko
05
Ravintola Eeden
Tervetuloa nauttimaan herkullista ruokaa joka päivä.
Viikko 01
MA 30.12.
- Braatwursti-kaalikeitto (M,G)
- Kalapuikot (L), tartar-kastike (L,G)
- BBQ-härkää (M,G), riisi
- Tomaattiset falafel-pyörykät (G,Veg)
TI 31.12.
- Kanakeitto (M,G)
- Gratinoitu jauheliha-perunasosevuoka (L,G)
- Maissipaneroitu broilerinfilè (M,G), currymajoneesi
- Kasvispihvit, kermaviilikastike (L,G)
- Hodareita (M), sipulirenkaita (M), friteerattuja jalopenoja (VL)
KE 1.1.2025
- Hyvää uutta vuotta!
- Viherlandia suljettu
TO 2.1.
- Hernekeitto (L,G)
- Possunpihvit (L), maustevoi (L,G), lohkoperunat
- Appelsiinukala (L,G), tilliperunat
- Soija-kasviskastike (G,Veg)
PE 3.1.
- Pinaattikeitto (L,G)
- Makkarastroganov (L,G), persiljaperunat
- Broileriwokki (M,G), riisi
- Kasviswokki (G,Veg)
LA 4.1.
- Kermainen sipulikeitto (L,G), krutonkeja
- Omenainen broileri (L,G)
- Uunikala, tuorejuusto-tillikastike (L,G)
- Juures-tofuvuoka (G,Veg)
- Yrttiperunat (G,Veg)
SU 5.1.
- Yrtti-juustokeitto (L,G)
- Timjamihärkä (L,G)
- Sitruunainen uunikala (L,G)
- Kasvis-kikhernemuhennos (G,Veg)
- Paistetut perunat (G,Veg)
Viikko 02
MA 6.1. Loppiainen
TI 7.1.
- Tomaattikeitto (L,G)
- Uunikala, kananmuna-tillikastike (L,G)
- Viherpippurihärkä (L,G)
- Tofu-kasviskastike (G,Veg)
KE 8.1.
- Herkkusienikeitto (L,G)
- Mangobroileri (L,G), riisi
- Makkarapihvit, perunamuusi (L,G)
- Meksikolaiset kasvispihvit (G,Veg)
TO 9.1.
- Hernekeitto (L,G)
- Riista-juureskiusaus (L,G)
- Tomaatti-mozzarellakala (L,G)
- Juureskiusaus (G,Veg)
PE 10.1.
- Palsternakkasosekeitto (L,G)
- Broileripyörykät (L,G), salsakastike (M,G)
- Karjalanpaisti (M,G), persiljaperunat
- Kasvispyörykät (G,Veg)
LA 11.1.
- Katkarapu-juustokeitto (L,G)
- Pestobroileri (L,G), pastaa
- Possunfilè, ananas-salsa (M,G)
- Punajuuripaistos (G,Veg)
- Paahtoperunat (G,Veg)
SU 12.1.
- Maa-artisokkakeitto (L,G)
- Savulohipasta (L), (L,G)
- Punaviinihärkä (M,G)
- Papu-linssipihvit (G,Veg)
- Valkosipuliperunat (G,Veg)
Viikko 03
MA 13.1.
- Savujuustokeitto (L,G)
- Pasta Carbonara (L)
- Talon lihapata (M,G)
- Juures-tomaattipasta (G,Veg)
TI 14.1.
- Makkarakeitto (M,G)
- Koskenlaskijan uunikala (L,G)
- Paprika-chilihärkä (M,G)
- Falafel-pihvit (G,Veg), jogurttikastike (L,G)
KE 15.1.
- Riista-juustokeitto (L,G)
- Broilerigratiini (L,G)
- Tortillat (M), jauhelihatäyte (M,G)
- Tortillat, kasvistäyte (G,Veg)
TO 16.1.
- Hernekeitto (L,G)
- ”Marry me” – kanapata (L,G)
- Possunleike (L), chilimajoneesi (M,G)
- Kikherne-linssipata (G,Veg)
PE 17.1.
- Juuressosekeitto (L,G)
- Päivän kalansaalis, remoulade-kastike (M,G)
- Makkaramix, sipulia (M,G), perunamuusi (L,G)
- Vuohenjuusto-punajuuripihvit (L,G)
LA 18.1.
- Purjo-perunasosekeitto (L,G)
- Ruohosipulikala (L,G)
- Ylikypsää härkää (M,G)
- Kasvispyörykät (G,Veg), tsatsiki (L,G)
- Ristikkoperunat (M)
SU 19.1.
- Sellerisosekeitto (L,G)
- Broilerinfilè, kirsikkakastike (M,G)
- Possupata (M,G)
- Metsäsienipasta (Veg)
- Voi-yrttiperunat (Veg)
Viikko 04
MA 20.1.
- Siskonmakkarakeitto (M,G)
- Savustettu possunkassler (M,G)
- Paneroitu kala (L), kermaviilikastike (L,G)
- Tomaattinen kikhernepata (G,Veg)
TI 21.1.
- Kukkakaalisosekeitto (L,G)
- Peltimureke pekonilla (L,G)
- Kana-jalopenowursti, lohkoperunat (M,G)
- Bataatti-kookospata (G,Veg)
KE 22.1.
- Tomaattinen kasvissosekeitto (L,G)
- Intialainen broileri-kukkakaalicurry (M,G)
- Karjalanpaisti (M,G)
- Kukkakaali-linssicurry (G,Veg)
TO 23.1.
- Pinaattikeitto (L,G)
- Uunikala, sitruskastike (L,G)
- Salami-pastavuoka (L)
- Tomaatti-gnocchivuoka (L)
PE 24.1.
- Kalakeitto (L,G)
- Lihapullat (L,G), perunamuusi (L,G)
- Hunaja-currybroileri (L,G), mausteriisi
- Pinaattiletut (L), puolukkaa
LA 25.1.
- Vuohenjuustokeitto (L,G)
- Paneroitua kampelaa, kurkkukastike (L)
- Punasipulihärkä (M,G)
- Punajuuri-ohravuoka (Veg)
- Savupaprikaperunat (G,Veg)
SU 26.1.
- Aurajuustokeitto (L,G)
- Savustettu possunfilé (M,G)
- Valkoviinikala (L,G)
- Kasciscousous (Veg)
- Persiljaperunat (G,Veg)
Viikko 05
MA 27.1.
- Nuudeli-kasviskeitto (M,G)
- Uuniperunat, tex-mex-jauhelihatäyte (L,G)
- Nakkikastike (L,G)
- Uuniperunat, tex-mex-kasvistäyte (G,Veg)
TI 28.1.
- Tomaatti-paprikasosekeitto (L,G)
- Kinkku-perunavuoka (L,G)
- Kana-papupata (M,G), riisi
- Puutarhurin peruna-kasvisvuoka (G,Veg)
KE 29.1.
- Kirjolohikeitto (L,G)
- Paneroitu broilerimurekepihvi (L), chilimajoneesi
- Spagetti Bolognese, parmesania (L)
- Kikhernecurry (G,Veg)
TO 30.1.
- Hernekeitto (M,G)
- Nyhtökana (M,G), pitaleivät (M)
- Smetanahärkä (L,G)
- Nyhtökaura-kasvistäyte (G,Veg), pitaleivät (M)
PE 31.1.
- Koskenlaskijan nakkikeitto (L,G)
- Paneroitu lohipihvi (L,G), tartar-kastike (M,G)
- Kebabhöystö (M,G), riisi
- Mausteinen kasvishöystö (G,Veg), riisi
LA 1.2.
- Sienikeitto (L,G)
- Ratatouillepossu (M,G)
- Paneroitu kalarulla (VL), ranskankermakastike (L,G)
- Ranskalainen vihannespata (G,Veg)
- Kermaperunat (L,G)
SU 2.2.
- Savujuustokeitti (L,G)
- Paahtopaisti, pippurikastike (L,G)
- Manteli-voikala (L,G)
- Kasvispihvit (G,Veg)
- Paahdetut perunat (G,Veg)
Viikko 06
MA 3.2.
- Braatwursti-kaalikeitto (M,G)
- Kalapuikot (L), tartar-kastike (L,G)
- BBQ-härkää (M,G), riisi
- Tomaattiset falafel-pyörykät (G,Veg)
TI 4.2.
- Kanakeitto (M,G)
- Gratinoitu jauheliha-perunasosevuoka (L,G)
- Maissipaneroitu broilerinfilè (M,G), currymajoneesi
- Kasvispihvit, kermaviilikastike (L,G)
KE 5.2.
- Lihakeitto (M,G)
- Tacokana (L,G), maissiriisi
- Kylmäsavulohi-perunalaatikko (L,G)
- Juures-perunalaatikko (G,Veg)
TO 6.2.
- Hernekeitto (L,G)
- Possunkyljykset, maustekastike (M,G), lohkoperunat
- Appelsiinukala (L,G), tilliperunat
- Soija-kasviskastike (G,Veg)
PE 7.2.
- Pinaattikeitto (L,G)
- Makkarastroganov (L,G), persiljaperunat
- Broileriwokki (M,G), riisi
- Kasviswokki (G,Veg)
LA 8.2.
- Kermainen sipulikeitto (L,G), krutonkeja
- Omenainen broileri (L,G)
- Uunikala, tuorejuusto-tillikastike (L,G)
- Juures-tofuvuoka (G,Veg)
- Yrttiperunat (G,Veg)
SU 9.2.
- Yrtti-juustokeitto (L,G)
- Timjamihärkä (L,G)
- Sitruunainen uunikala (L,G)
- Kasvis-kikhernemuhennos (G,Veg)
- Paistetut perunat (G,Veg)
Viikko 07
MA 10.2.
- Jauhelihakeitto (M,G)
- Sweet & sour broileri (M,G), riisi
- Mausteinen chorizo-perunapannu (M,G)
- Kasvis-perunpannu (G,Veg)
TI 11.2.
- Tomaattikeitto (L,G)
- Uunikala, kanamuna-tillikastike (L,G)
- Viherpippurihärkä (L,G)
- Tofu-kasviskastike (G,Veg)
KE 12.2.
- Herkkusienikeitto (L,G)
- Mangobroileri (L,G), riisi
- Makkarapihvit, perunamuusi (L,G)
- Meksikolaiset kasvispihvit (G,Veg)
TO 13.2.
- Hernekeitto (L,G)
- Riista-juureskiusaus (L,G)
- Tomaatti-mozzarellakala (L,G)
- Juureskiusaus (G,Veg)
PE 14.2.
- Sydänystävän punajuurisosekeitto (L,G)
- Bestisten broileripyörykät (L,G), salsakastike (M,G)
- Rakastavaisten tulinen tomaatti-lihapata (M,G)
- Kavereiden kasvispyörykät (G,Veg)
LA 15.2.
- Katkarapu-juustokeitto (L,G)
- Pestobroileri (L,G), pastaa
- Possunfilè, ananas-salsa (M,G)
- Punajuuripaistos (G,Veg)
- Paahtoperunat (G,Veg)
SU 16.2.
- Maa-artisokkakeitto (L,G)
- Savulohipasta (L), (L,G)
- Punaviinihärkä (M,G)
- Papu-linssipihvit (G,Veg)
- Valkosipuliperunat (G,Veg)
Viikko 08
MA 17.2.
- Savujuustokeitto (L,G)
- Katkarapu-lohipasta (L)
- Talon lihapata (M,G)
- Juures-tomaattipasta (G,Veg)
TI 18.2.
- Makkarakeitto (M,G)
- Koskenlaskijan uunikala (L,G)
- Paprika-chilihärkä (M,G)
- Falafel-pihvit (G,Veg), jogurttikastike (L,G)
KE 19.2.
- Riista-juustokeitto (L,G)
- Broilerigratiini (L,G)
- Tortillat (M), jauhelihatäyte (M,G)
- Tortillat, kasvistäyte (G,Veg)
TO 20.2.
- Hernekeitto (L,G)
- ”Marry me” – kanapata (L,G)
- Possunleike (L), chilimajoneesi (M,G)
- Kikherne-linssipata (G,Veg)
PE 21.2.
- Juuressosekeitto (L,G)
- Päivän kalansaalis, remoulade-kastike (M,G)
- Makkaramix, sipulia (M,G), perunamuusi (L,G)
- Vuohenjuusto-punajuuripihvit (L,G)
LA 22.2.
- Purjo-perunasosekeitto (L,G)
- Ruohosipulikala (L,G)
- Ylikypsää härkää (M,G)
- Kasvispyörykät (G,Veg), tsatsiki (L,G)
- Ristikkoperunat (M)
SU 23.2.
- Sellerisosekeitto (L,G)
- Broilerinfilé, kirsikkakastike (M,G)
- Possupata (M,G)
- Metsäsienipasta (Veg)
- Voi-yrttiperunat (Veg)
Viikko 09
MA 24.2.
- Siskonmakkarakeitto (M,G)
- Kinkkukiusaus (L,G)
- Paneroitu kala (L), kermaviilikastike (L,G)
- Kasvis-kikhernepata (G,Veg)
TI 25.2.
- Kukkakaalisosekeitto (L,G)
- Hunajabroileri (L,G), mausteriisi (L,G)
- Jauhelihakastike (M,G), spagetti
- Kasvis-soijakastike (G,Veg), spagetti
KE 26.2.
- Tomaattinen kasvissosekeitto (L,G)
- Intialainen broileri-kukkakaalipata (M,G), riisi
- Jauheliha-makaroonilaatikko (L)
- Kukkakaali-linssipata (G,Veg), riisi
TO 27.2.
- Pinaattikeitto (L,G)
- Hampurilaiset (L) / Kasvishampurilaiset (Veg)
- Maissipaneroitu broileri (M,G), remoulade-kastike
- Lankkuperunatr (G,Veg)
- Nakkeja (M,G), kananuggetteja
PE 28.2.
- Perinteine kalakeitto (L,G)
- Salami-kinkkupizza (L)
- Lihapullat (M,G), perunamuusi (L,G)
- Tomaatti-herkkusieni-paprikapizza (Veg)
LA 1.3.
- Vuohenjuustokeitto (L,G)
- Paneroitua kampelaa, kurkkukastike (L)
- Punasipulihärkä (M,G)
- Punajuuri-ohravuoka (Veg)
- Savupaprikaperunat (G,Veg)
SU 2.3.
- Aurajuustokeitto (L,G)
- Savustettu possunfilé (M,G)
- Valkoviinikala (L,G)
- Kasviscousous (Veg)
- Persiljaperunat (G,Veg)
Viikko 10
MA 3.3.
- Nuudeli-kasviskeitto (M,G)
- Uuniperunat, tex-mex-jauhelihatäyte (L,G)
- Kana-papupata (M,G), riisi
- Uuniperunat, tex-mex-kasvistäyte (G,Veg)
TI 4.3.
- Hernekeitto (M,G), laskiaispulla (L) ja (L,G)
- Juustoinen kinkku-perunavuoka (L,G)
- Puutarhurin nakkikastike (L,G)
- Peruna-kasvisvuoka (G,Veg)
KE 5.3.
- Kirjolohikeitto (L,G)
- Paneroitu broilerimurekepihvi (L), chilimajoneesi
- Spagetti Bolognese, parmesania (L)
- Kikhernecurry (G,Veg)
TO 6.3.
- Hernekeitto (M,G)
- Nyhtökana (M,G), pitaleivät (M)
- Smetanahärkä (L,G), persiljaperunat
- Nyhtökaura-kasvistäyte (G,Veg), pitaleivät (M)
PE 7.3.
- Koskenlaskijan nakkikeitto (L,G)
- Paneroitu lohipihvi (L,G), tartar-kastike (M,G)
- Kebabhöystö (M,G), riisi
- Mausteinen kasvishöystö (G,Veg), riisi
LA 8.3.
- Sienikeitto (L,G)
- Ratatouillepossu (M,G)
- Rapeat kalarullat (VL), ranskankermakastike (L,G)
- Ranskalainen vihannespata (G,Veg)
- Kermaperunat (L,G)
SU 9.3.
- Savujuustokeitto (L,G)
- Paahtopaisti, piparjuurikastike (L,G)
- Manteli-voikala (L,G)
- Kasvispihvit (G,Veg)
- Paahdetut perunat (G,Veg)
Viikko 11
MA 10.3.
- Braatwursti-kaalikeitto rakuunalla (M,G)
- Kalapuikot (L), yrttinen tartar-kastike (L,G)
- BBQ-härkää (M,G), basilikariisi
- Tomaattiset falafel-pyörykät (G,Veg)
TI 11.3.
- Kuminalla maustettu kanakeitto (M,G)
- Gratinoitu jauheliha-yrttiperunasosevuoka (L,G)
- Maissipaneroitu broilerinfilè (M,G), curry-sitruunamelissamajoneesi (M,G)
- Kasvispihvit (G,Veg), kermaviili-yrttikastike (L,G)
KE 12.3.
- Lihakeittoa lipstikalla (M,G)
- Taco-korianterikana (L,G), maissiriisi
- Kylmäsavulohi-tilli-perunalaatikko (L,G)
- Juures-basilika-perunalaatikko (G,Veg)
TO 13.3.
- Hernekeitto, meiramia (M,G)
- Possunkyljykset, maustekastike (M,G), lohkoperunat
- Appelsiini-rucolakala (L,G), tilliperunat
- Soija-kasviskastike (G,Veg)
PE 14.3.
- Pinaattikeitto (L,G)
- Makkarastroganov (L,G), persiljaperunat
- Broileriwokki, thai-basilikaa (M,G), riisi
- Kasviswokki (G,Veg)
LA 15.3.
- Kermainen sipulikeitto (L,G), krutonkeja
- Omenainen broileri (L,G)
- Uunikala, tuorejuusto-tillikastike (L,G)
- Juures-tofuvuoka (G,Veg)
- Yrttiperunat (G,Veg)
SU 16.3.
- Yrtti-juustokeitto (L,G)
- Timjamihärkä (L,G)
- Uunikala, sitruuna-rakuunakastike (L,G)
- Kasvis-kikhernemuhennos (G,Veg)
- Paistetut perunat (G,Veg)
Viikko 12
MA 17.3.
- Jauhelihakeitto (M,G)
- Sweet & sour broileri (M,G), riisi
- Mausteinen chorizo-perunapannu (M,G)
- Kasvis-perunpannu (G,Veg)
TI 18.3.
- Tomaattikeitto (L,G)
- Uunikala, kanamuna-tillikastike (L,G)
- Viherpippurihärkä (L,G)
- Tofu-kasviskastike (G,Veg)
KE 19.3.
- Herkkusienikeitto (L,G)
- Mangobroileri (L,G), riisi
- Makkarapihvit, perunamuusi (L,G)
- Meksikolaiset kasvispihvit (G,Veg)
TO 20.3.
- Hernekeitto (L,G)
- Riista-juureskiusaus (L,G)
- Tomaatti-mozzarellakala (L,G)
- Juureskiusaus (G,Veg)
PE 21.3.
- Punajuuri-aurajuustokeitto (L,G)
- Broileripyörykät (L,G), salsakastike (M,G)
- Tulinen tomaatti-lihapata (M,G)
- Kasvispyörykät (G,Veg), jogurttikastike (L,G)
LA 22.3.
- Katkarapu-juustokeitto (L,G)
- Pestobroileri (L,G), pastaa
- Possunfilè, ananas-salsa (M,G)
- Punajuuripaistos (G,Veg)
- Paahtoperunat (G,Veg)
SU 23.3.
- Maa-artisokkakeitto (L,G)
- Savulohipasta (L), (L,G)
- Punaviinihärkä (M,G)
- Papu-linssipihvit (G,Veg)
- Valkosipuliperunat (G,Veg)
AJANKOHTAISTA
tammi
24
2025
tammi
24
2025
Kevään kukkapajat julkaistu
Tule ja tee itse!
tammi
23
2025
Kevään 2025 Viherillat
Nyt on aika ilmoittautua kevään viheriltoihimme!