Vihertorin markkinat syksyllä 2026
Varaa myyntipaikkasi lokakuun markkinoille!
elo
27
2026
Tiesithän, että monivuotisia puita, pensaita, perennoja, köynnöksiä, havuja ja hyötykasveja voi istuttaa koko sulan maan ajan. Eli käytännössä aina kun lapio vain maahan pystyy ja istutettavaa on tarjolla! Vallitseva vuodenaika vaikuttaa kuitenkin siihen, miten paljon hellyyttä, huolenpitoa ja perään katsomista uusi taimi istutuksen jälkeen vaatii. Esimerkiksi keväällä kylmä maa ja halla asettavat omat rajoitteensa, kesällä ongelmana saattaa olla helle ja kuivuus. Näin syksyllä moni asia sujuukin sitten jo helpommin.

Vaikka päivät olisivat vielä kesäisen lämpimiä, tuo lyhenevä valoisa aika mukanaan kosteammat yöt ja viipyilevän yökasteen. Tämän ansiosta maan pinnalta tapahtuva haihtuminen vähenee, ja esimerkiksi istutuksille kannettu kasteluvesi säilyy maaperässä pidempään. Tilastollisesti syyskesä ja syksy on usein sateisempaa aikaa, joten sekin vähentää istuttajan kastelukertoja. Kosteuden lisäksi myös kesän lämmittämä maaperä on kasvien mieleen, ja sen ansiosta uusien taimien juurtuminen lähtee yleensä käyntiin ripeästi.

Syysmyynnin taimet ovat kevättaimiin verrattuna usein huomattavasti kookkaampia, sillä niillä on takanaan pitkä kasvukausi viljelytaimistolla. Niiden vuosikasvut ovat tässä vaiheessa syksyä ehtineet maksimaaliseen mittaansa, ja kasvuvoimaa on edelleen sen verran mukavasti että uudelle kasvupaikalle asettuminen lähtee käyntiin nopeasti. Pitenevät syksyt ovat saaneet aikaan sen, että syyskuussa istutettu kasvi ehtii päästä juurtumisessa vielä hyvään vauhtiin ennen maan jäätymistä, ja se mikä jää talven tullessa kesken, jatkuu keväällä maan sulaessa. Eikä juurtuminen edes ole vaatimus talvehtimiselle, sillä astiataimet selviävät kylmistä kuukausista mainiosti olemassa olevan juuristonsa avulla.
Istuttaessa maahan on hyvä sekoittaa kalkkia ja syyslannoitetta. Syyslannoitteen paras talvenkestoon vaikuttava tehoaika on jo vähitellen ohi, mutta siitä jää maahan tärkeää fosforia ja kaliumia seuraavan kevään tarpeisiin. Voit sekoittaa istutuskuoppien pohjalle myös kompostia tai palanutta lantaa, mutta käännä ne sen verran syvälle että kasvin juuristo ei yllä niihin enää tämän syksyn aikana. Tällöin talvehtiminen ei vaarannu ja ravinnevarasto odottaa maan syvyyksissä uutta kasvukautta.

Myös kukkasipulisesonki polkaistaan käyntiin syyskuun alussa, ja taimien pyörittelyn lomassa on helppo sujauttaa tulppaani sinne, toinen tänne, ja kaikkea muuta sitten sinne kaikkialle muualle. Kukkasipuleiden kanssa toimiessa mikään määrä ei ole koskaan liikaa! Jos myyrät huolettavat niin kokeileppa vanhaa puutarhureiden konstia ja heittele istutusten päälle katkaistuja tuomen oksia. Niiden aromi on myyrien näkökulmasta suorastaan sietämätön, ja oksilla kuorutetut alueet saavat yleensä olla täysin rauhassa kevääseen saakka.
Nuoret, tuoreen kasvun kevättaimet ovat usein kirvojen, punkkien ja muiden tuhohyönteisten suurinta herkkua, ja ensimmäinen kasvupyrähdys saattaa kadotakin parempiin suihin. Syystaimilla tätä riesaa ei enää ole, niiden kasvut kun alkavat vähitellen puutua ja toisaalta ilmassa liikkuvien tuholaistenkin määrä vähentyä.
Myös helle on kasveille rasite, aivan kuten osalle ihmisistäkin, sillä liiallinen lämpö pysäyttää kasvun ja lisää veden haihtumista lehdistön kautta. Myöskään ravinteiden saanti ole enää tuossa vaiheessa parhaalla mahdollisella tasolla. Syksyllä tätä ongelmaa ei sen sijaan ole, kiitos lyhyemmän päivän ja reilumman kosteuden.

Yksi suurimmista syyskauden eduista on sen pituus – äärimmillään terminen syksy voi jatkua etelä- ja keskiosissa maatamme elokuun lopulta pitkälle joulukuuhun. Kevät puolestaa on paljon arvaamattomampi, ja takana on vuosia jolloin lumien sulamisen ja hellejakson alkamisen väliin jäi alle viikko. Syksyllä tälläisistä rasitteista ei ole vaaraa, ja puutarhaa ehtii muutenkin kartoittaa monelta kantilta nyt kun kesä ja lopuillaan oleva kasvukausi on tuoreena mielessä. Oliko jossain kukkapenkissä taukoja kukkaloistossa? Peittikö joku pensas enemmän maisemaa kuin pitäisi? Entä kaipaako herkkutarha uusia makuelämyksiä? Myös kasvien jakamiset ja siirrot onnistuvat syksyllä hienosti, ja kaikki minkä saat nyt tulevina viikkoina tehtyä on pois keväältä. Sen ansiosta talvella voikin suunnitella rauhassa aivan uusia projekteja tuolle ikäänkuin ”vapaaksi” jääneelle joutoajalle.
Joko vakuutuit syksyn upeudesta? Toivottavasti, sillä taimi- ja kukkasipulivalikoimissa riittää nyt tutkittavaa ja sen myötä myös istutettavaa!
Viikko
39
Tervetuloa nauttimaan herkullista ruokaa joka päivä.
elo
26
2026
Varaa myyntipaikkasi lokakuun markkinoille!
elo
26
2026
Katso syksyn aukioloaikamme
elo
26
2026
Syksyn 2026 omenasadon ensimmäiset erät nyt myynnissä!