Meillä viljellyt joulutähdet
Viherlandian Nuppulan joulutähtihuoneessa sinua odottaa upean värikäs kukkameri.
Puutarhan hyvinvoinnin kannalta tärkeiden hyönteisten luonnolliset pesintä- ja talvehtimispaikat ovat käyneet yhä harvinaisemmiksi. Hyönteishotellit tarjoavat oivan mahdollisuuden hyönteistensuojeluun siistissä ja hoidetussa puutarhassa tai jopa kaupunkiparvekkeella.
Hyönteiset ovat välttämättömiä luonnon ekologiselle tasapainolle. Villimehiläiset pölyttävät omenoiden, päärynöiden, kirsikoiden, mansikoiden ja monien muiden hedelmä- ja marjakasvien kukkia. Ilman pölytystä ei voi kehittyä ainuttakaan hedelmää tai marjaa. Villimehiläisten pistin on niin heikosti kehittynyt, ettei se kykene läpäisemään ihmisen ihoa.
Leppäkertut, harsokorennot, pihtihäntäiset ja kärpäshukat auttavat puutarhassa hävittämällä suuren määrän tuhohyönteisiä. Ne ovat tärkeä osa luonnonmukaista kasvinsuojelua. Leppäkertut syövät yhden vuoden aikana tuhansia kirvoja, ja mitä enemmän kirvoja on tarjolla sitä enemmän munia naaras tuottaa ja sitä enemmän syntyy uusia toukkia ja edelleen leppäkerttuja. Harsokorentojen toukat syövät mm. punkkeja, ripsiäisiä, toukkia, kaskaita ja kirvoja. Yksi toukka syö kehityksensä aikana tuhansia vihannespunkkeja tai satoja kirvoja. Pihtihäntäiset taas käyttävät ravinnokseen vihannespunkkeja, kirvoja ja verikirvoja. Kärpäshukat ruokkivat toukkiaan kirvoilla, kaskailla ja kirvojen toukilla. Tämä vähentää kemiallisten kasvinsuojeluaineiden käytön tarvetta ja auttaa ympäristöä näin voimaan paremmin.
Kaupungistuminen ja teollistuminen ovat saaneet aikaan sen, että hyönteisten luonnolliset talvehtimis- ja pesäpaikat ovat vähentyneet vuosi vuodelta. Myös ihmisten pihanhoidolliset toimet vähentävät suojapaikkoja. Siisteillä ja hyvin hoidetuilla pihoilla ja puutarhoissa nämä hyödylliset hyönteiset saattavat kärsiä asuntopulasta. Sijoittamalla hyönteishotellin omalle pihalle tai parvekkeelle jokainen voi tarjota näille apureille luonnollisen suoja- ja pesäpaikan. Näin tuhohyönteisten luontaiset viholliset löytävät talvehtimispaikkoja, ja näitä on sitten valmiiksi paikalla, jos tuhohyönteisiä ilmaantuu maisemiin. Hyönteishotellit ovat jo yleinen näky Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Hyönteishotelleissa on erilaisia ”huoneita”, joissa on elintilaa monille hyötylajeille. Täytteenä käytetään luonnonmukaisia materiaaleja, joista muodostuu koloja hyönteisten suoja- ja lisääntymispaikoiksi. Hotelleissa käytetään mm. käpyjä, meriheinää, kuoriketta, kutterilastua, bambukepeistä tehtyjä putkia, puuta, järviruokoa, sammalta ja tuohta. Leppäkertut pitävät kuorikkeesta ja kävyistä, harsokorennot kävyistä, mehiläiset ja muut petopistiäiset viihtyvät koloissa. Avarassa suojatussa tilassa tarjotaan talvehtimismahdollisuus päiväperhosille, kuten sitruunaperhoselle, nokkosperhoselle ja amiraaliperhoselle.
Hyönteishotelli tulisi ripustaa aurinkoiselle, tuulelta ja sateelta suojatulle paikalle lounas-etelä-kaakko -suunnalle. Hotellin tulisi olla 1-2 metrin korkeudella ympäröivän kasvillisuuden yläpuolella. Paikka voi olla talon tai varaston seinä, pensasaita tai vaikkapa kerrostalon parveke. Myös siitepölyä ja mettä tuottavien kasvien kasvaminen lähietäisyydellä on hyödyksi.
Hyönteishotellin voi ripustaa mihin aikaan vuodesta tahansa. Jo helmikuun loppupuolella ensimmäiset villimehiläiset saattavat olla etsimässä suojapaikkaa. Loppusyksystä taas monet aikuiset päiväperhoset etsivät talvehtimispaikkaa. Laadukkaat materiaalit ja viimeistelty ulkomuoto varmistavat sen että se käy vaikka puutarhakoristeesta.
Tule myymäläämme tai nettikauppaamme valitsemaan oma hyönteishotellisi ja anna pihasi tärkeille hyönteisille suojapaikka!
Viikko
Tervetuloa nauttimaan herkullista ruokaa joka päivä.
Kattaukset klo 11.30 ja 13.30. Varaukset Eedenin kassalta tai p. 010 617 1920
Tarjolla myös joululounas. Katso lista tästä
Tarjolla myös joululounas. Katso lista tästä
Tarjolla myös joululounas. Katso lista tästä
Tarjolla myös joululounas. Katso lista tästä
Tarjolla myös joululounas. Katso lista tästä
marras
28
2023
Viherlandian Nuppulan joulutähtihuoneessa sinua odottaa upean värikäs kukkameri.
marras
13
2023
Viherlandian joulumarkkinat lauantaina 2.12. klo 10-15. Tutustu ennakkoon paikalle tuleviin torimyyjiin ja heidän tuotevalikoimiin.
marras
10
2023
Haluatko valita mieleisesi joulukuusen Viherlandian omasta kuusimetsästä? Kuusimetsämme avataan tänäkin vuonna joulukuun alussa. Liittymällä kuusiklubiin saat kutsun Kuusiklubilaisten ennakko-ostopäivään!