Meillä viljellyt joulutähdet
Viherlandian Nuppulan joulutähtihuoneessa sinua odottaa upean värikäs kukkameri.
Pekka istutti päärynäpuu Pepin kymmenen vuotta sitten rinnetonttinsa pengerrykseen. Itsepölyttyvälle lajikkeelle ei kaveria tarvittu, ehkä juuri siksi Pepi on saanut Pekan erityishuomion osakseen ja kasvanut aivan omiin mittoihinsa.
Etelään avautuvan puutarhan keskellä, omena- ja luumupuiden seurassa on päärynäpuulla sopivan suojaisa paikka kasvaa. Savimaa + hiekka on toiminut kasvualustana, lannoitetta on käytetty niukasti keväisin ja syksyisin.
Päärynäpuuta ei liioin omenapuista erota, sen verran samanlaiset ovat puiden kukat, lehdet ja kasvutavat. Sen sijaan hedelmät, ne taatusti erottaa. Ensimmäisen sadon puu antoi kolme vuotta istutuksesta, silloin päärynöitä tuli maistiaisiksi kaksi kappaletta. Viime syksynä, kun puu oli kasvanut puutarhassa 10 vuotta, päärynöitä tuli jo 500. Ensimmäiset syöntihedelmät korjattiin elokuun puolivälissä ja viimeiset, yöpakkasten mukavasti makeuttamat päärynät, syyskuun puolivälissä.
Pepin päärynät ovat makeita syöntihedelmiä, mutta Pekka on valmistanut niistä myös hilloa ja paloitellut sellaisenaan pakkaseen. Luumu-päärynäkiisseli on ollut myös todella herkullista.
Pekan vehreässä puutarhassa on päärynäpuun lisäksi omena- ja luumupuita, marjapensaita, mansikoita ja paljon muita kasveja. Tällä hetkellä mielenkiinnon kohteena on viime kesänä päärynäpuun lähelle pengerrykseen istutettu viinirypäleen taimi. Tiedä millainen viinitarha rinteeseen vielä muodostuu, jos kasvupaikka osoittautuu rypäleille sopivaksi. Toinen päärynäpuukin on harkinnassa, näin pölytys tehostuisi entisestään ja taas tulisi satoa lisää.
Työtä puutarhassa riittäisi aamusta iltaan, innostus ja uudet kehittelyideat vievät helposti mukanaan. Varttitunti pihakeinussa päivittäin, siitä Pekka pitää kiinni vaikka töitä puutarhassa olisi kuinka paljon.
Teksti ja kuvat Johanna Sell
Viikko
Tervetuloa nauttimaan herkullista ruokaa joka päivä.
Kattaukset klo 11.30 ja 13.30. Varaukset Eedenin kassalta tai p. 010 617 1920
Tarjolla myös joululounas. Katso lista tästä
Tarjolla myös joululounas. Katso lista tästä
Tarjolla myös joululounas. Katso lista tästä
Tarjolla myös joululounas. Katso lista tästä
Tarjolla myös joululounas. Katso lista tästä
marras
28
2023
Viherlandian Nuppulan joulutähtihuoneessa sinua odottaa upean värikäs kukkameri.
marras
13
2023
Viherlandian joulumarkkinat lauantaina 2.12. klo 10-15. Tutustu ennakkoon paikalle tuleviin torimyyjiin ja heidän tuotevalikoimiin.
marras
10
2023
Haluatko valita mieleisesi joulukuusen Viherlandian omasta kuusimetsästä? Kuusimetsämme avataan tänäkin vuonna joulukuun alussa. Liittymällä kuusiklubiin saat kutsun Kuusiklubilaisten ennakko-ostopäivään!