Koko perheen viherpäivä to 27.2.
Hiihtolomaviikon odotetuin tapahtuma tulee taas!
Kurjenpolvesta tulee nopeasti mieleen kukkapenkin kauttaaltaan peittänyt lehtimatto, josta pienet sirot kukat kurkistelevat pitkissä varsissaan. Näiden perinteisten peitto- ja tuoksukurjenpolvien lisäksi lajikkeita löytyy erilaisiin istutuksiin ja tarpeisiin. Kukkivina maanpeitekasveina kurjenpolvet ovat omaa luokkaansa.
Kurjenpolvet (Geranium) ovat helppohoitoisia, nopeasti rönsyillään leviäviä ja kestäviä perennoja. Erilaiset kurjenpolvilajikkeet ovat mainioita esim. puiden aluskasveina, pensaiden reunuskasveina, rinteissä, kivikoissa, istutusaltaissa tai paikoissa, joissa kasvi saa levitä vapaasti peittäen maan alleen.
Kurjenpolvet ovat vaatimattomia kasvualustan ja valon osalta: ne pärjäävät niukkaravinteisessakin maassa, auringosta puolivarjoon. Kasvi sopii myös malttamattomalle puutarhurille, sillä pienet lehdet puskevat maasta ylös ensimmäisten joukossa alkukeväällä.
Kurjenpolvet kukkivat useita viikkoja kesä-heinäkuussa. Poistamalla kuihtuneita kukkia, saa uusia tilalle ja kukinta voi jatkua pitkälle syksyyn. Kurjenpolvien kukat ovat yleensä liloja, valkoisia tai sinisiä lajikkeesta riippuen. Useiden lajikkeiden lehdet värittyvät syksyllä kauniin punaisiksi.
Kurjenpolvia on olemassa useita kymmeniä erilaisia,
tässä Viherlandian puutarhurin TOP 4:
Värikäs verikurjenpolvi (Geranium sanguineum)
Kestävä ja pitkään kukkiva verikurjenpolvi on saanut nimensä lehtien kauniin verenpunaisesta syysväristä.
Korkeus: 20–30 cm
Kasvutapa: Kasvaa ja leviää pensasmaisesti
Kukinta: Kesä–elokuu. Kukat ovat punavioletit tai valkoiset
Kasvupaikka: Aurinko, kuiva–tuore, vähäravinteinen.
Huumaava tuoksukurjenpolvi (Geranium macrorrhizum)
Tuoksukurjenpolvi on vaatimaton kasvupaikkansa osalta. Ilmestyy maan alta pian lumen sulattua. Lehdet tuoksuvat hieman mäntysuovalle ja niihin muodostuu kauniin punainen syysväri.
Korkeus: 20–30 cm.
Kasvutapa: Mattomainen, tiheä lehdistö. Laji leviää voimakkaasti.
Kukinta: Kesä–heinäkuu. Kukat ovat liilanpunaiset, valkoiset tai puna-valkoiset lajikkeesta riippuen.
Kasvupaikka: Aurinko–varjo; kasvualusta kuivahko tai tuore, keskiravinteinen.
Tiheäkasvuinen peittokurjenpolvi (Geranium x cantabrigiense)
Peittokurjenpolvi leviää hillitymmin kuin tuoksukurjenpolvi. Tuoksuva kasvi kukkii jopa elokuuhun saakka.
Korkeus: 10–20 cm.
Kasvutapa: Mattomainen, hyvin tiheä lehdistö.
Kukinta: Kesä–heinäkuu. Kukat ovat violetinpunaiset tai valkoiset.
Kasvupaikka: Aurinko–puolivarjo; kasvualusta kuiva tai tuore, keskiravinteinen.
Taimiväli: 30 cm.
Herkkä neidonkurjenpolvi (Geranium sanguineum var. striatum)
Sopii kivikko- ja maanpeitekasviksi puiden tai pensaiden alle. Hillittykasvuinen, muodostaa tiivistä ja peittävää kasvustoa.
Korkeus: 15 cm.
Kasvutapa: Pensasmainen. Pitää hyvin kasvumuotonsa.
Kukinta: Heinä–heinäkuu. Hennon vaaleanpunaiset kukat.
Kasvupaikka: Aurinko-puolivarjo
Kurjenpolvia kasvaa myös luonnonvaraisena Suomessa. Ainakin tämän tutun juhannuskukan, metsäkurjenpolven (Geranium sylvaticum) tunnistaa jokainen.
Asiantuntijana jutussa: Viherlandian puutarhuri
Viikko
Tervetuloa nauttimaan herkullista ruokaa joka päivä.
HUOM!
Päivittäistavarakaupan logistiikkatoimintojen lakko saattaa vaikuttaa tämän viikon päivien lounaslistan ainesosiin. Kysy lisää ravintolahenkilökunnaltamme.
helmi
14
2025
Hiihtolomaviikon odotetuin tapahtuma tulee taas!
helmi
07
2025
Nyt voit ilmoittautua myyjäksi maaliskuun markkinoille!
tammi
24
2025
Tule ja tee itse!