Tervetuloa kesäkukkamaahan!
Kesäkukkien viljelyhuoneissamme on nyt valikoima runsaimmillaan!
huhti
23
2015
Ihastu päärynään!
Päärynä tuntuu Keski-Suomen korkeudella eksoottiselta puutarhakasvilta, mutta todellisuudessa se alkaa olemaan lähes yhtä yleinen kuin vaikkapa luumu tai kirsikka. Lajikevalikoima kasvaa vuosi vuodelta ja valinnanvaraa on hyvin.
Muiden hedelmäpuiden tapaan päärynä viihtyy valoisalla, suojaisalla kasvupaikalla ravinteikkaassa ja kalkitussa multamaassa. Lajikeiden sankasta joukosta löytyy myös itsepölyttyviä puita, jotka tuottavat kohtuullisen hyvää satoa yksinäänkin, mutta parhaaseen tulokseen päästään aina silloin kun puutarhassa on vähintään kahta eri päärynää.
Ensimmäistä satoa päärynöistä on lupa odotella noin 3-5 vuoden kuluttua istutuksesta, yksittäisiä hedelmiä toki saattaa tulla jo aiemminkin. Päärynä on todella koristeellinen sekä kukkiessaan että syksyllä ruska-aikaan, joten iloa se tuo jo ennen varsinaista satoikääkin.
Tämän kauden uutuuksia ovat todella kestävät, alunperin Venäjältä kotoisin olevat talven- ja ruvenkestävät herkkulajikkeet. Elo-syyskuun vaihteessa satoa antava ’Lada’ on aikainen kesälajike, joka viihtyy aina IV-vyöhykkeellä asti. Sen kelta-punertava hedelmä on mehukas ja maukas, ja sato pysyy tasaisena vuodesta toiseen.
’Tsisovskaja’ on puolestaan myöhäinen kesälajike, joka kypsyttää satonsa syyskuun puolivälissä. Hedelmä on erittäin makea ja malto miellyttävän pehmeää. Myös tämän lajikkeen talvenkesto on erinomainen (suotuisalla paikalla jopa V-vyöhyke) ja sen tiedetään antaneen satoa Sallan korkeudella asti!
’Kafedralnaja’ innostuu sadon tuottamiseen usein jo hieman nuorempana kuin muut lajikkeet ja sen päärynä on erittäin herkullinen ja mehukas. Puu ei kasva valtavan suureksi ja se onkin hyvä kumppanilajike mille tahansa muulle päärynälle. Lajike menestyy mainiosti vielä Jyväskylän korkeudella, suotuisalla kasvupaikalla vielä hieman pohjoisempanakin.
’Karameljana’ on nimensä mukaisesti makea päärynä ja sen herkkusato kypsyy aivan satokauden lopulla. Parhaimmillaan tämä lajike on lyhyen viileävarastoinnin jälkeen loka-marraskuussa ja hyvässä kellarissa tai kylmiössä säilytettynä hedelmät säilyvät jopa jouluun.
Näiden uutuuksien lisäksi valikoimistamme löytyvät myös vanhat kestosuosikit ’Olga’, ’Pepi’, ’Aune’ ja ’Bessemjanka’. Nyt viimeistään kannattaa laajentaa kotipuutarhan hedelmävalikoimaa ja innostua ihanista päärynöistä.
Viikko
23
Tervetuloa nauttimaan herkullista ruokaa joka päivä.
touko
22
2023
Kesäkukkien viljelyhuoneissamme on nyt valikoima runsaimmillaan!
huhti
20
2023
Myös Nuppulan kesäkukkahuoneemme ovat nyt auki!
tammi
16
2023
Nyt on aika ilmoittautua kevään kukkapaja-kursseillemme!