Pauliinan posliinikukka – äitien kasvattama

Viherlandian blogi

Parikymppinen Pauliina sai posliinikukan taimen kummitädiltään viisi vuotta sitten. Nuori ja huoleton Pauliina jätti kasvin kuitenkin äidin hoitoon. Kuka olisikaan parempi kasvattaja kuin oma äiti?

Pauliinan isoisoäiti ja hänen tyttärensä istuttivat posliinikukan (hoya) pieneen saviruukkuun 60-luvun alkupuolella. He olivat saaneet taimen kyläläiseltä.

Kasvi eli ja viihtyi maalaistalon tuvan idänpuoleisella seinällä. Posliinikukka kasvoi tässä talossa valtavaksi köynnökseksi. Se kiemurteli lattiaruukusta ylös kattoon ja valtasi vuosien aikana koko suuren seinäpinnan. Liekö osuutta myös savolaisäidin räväkällä kasvatustyylillä – siinä kasvit kasvaa, missä 11 lastakin.

Posliinikukan pistokas

Pauliinan kummitäti irrotti posliinikukan pistokkaan emokasvista viisi vuotta sitten. Pistokas kasvatti juuriaan vesilasissa muutaman viikon, kunnes kummitäti istutti sen pieneen saviruukkuun. Posliinikukan taimen hän antoi Pauliinalle rippilahjaksi. Taimi oli hyvin vaatimaton, vain 4-5 lehteä ja korkeutta parikymmentä senttimetriä.

Pauliinan äiti mietti posliinikukalle paikan talon kaakkoisikkunalta. Hän jätti kasvin ”omaan rauhaansa”, kasteli niukasti, mutta ei antanut mullan kuivahtaa missään vaiheessa. Kahden vuoden jälkeen posliinikukka kukki ensimmäisen kerran. Kukat olivat kauniita vaaleanpunaisia ja tuoksuivat makealta.

Äiti hoitaa posliinikukkaa

Viiden vuoden aikana Pauliinan äiti on vaihtanut kasville mullan vain kerran. Lannoitusta hän ei ole tehnyt missään vaiheessa. Kasvi on kukkinut kahdesti ja pian on kolmas kukinta alkamassa, lehtihankoihin on ilmestynyt pieniä nuppuja. Viimeksi kukkia tuli kymmenisen kappaletta ja kukinta kesti pari viikkoa.

– Kasvi olisi ehkä kukkinut useammin, jos olisin vaihtanut multaa ja lannoittanut enemmän. Toisaalta kaiken voisi aina tehdä paremmin – tai huonommin, Pauliinan äiti miettii.

Pauliina katsoo yläkerrassa elokuvaa. Äiti keräilee keittiönpöydältä kahvikuppeja pois. Isoisoäiti on jo kuollut.

Kaukana maalla, hylätyssä ja kylmillään olevassa talossa on silti vielä elämää. Siellä seinänkokoinen posliinikukka kiemurtelee ja nauttii kosteasta huoneilmasta. Silloin tällöin joku käy kastelemassa kukkaa ja nappaamassa siitä pistokkaan.