Pekka ja päärynäpuu
Satoa ja iloa!
Päärynäpuu on helppohoitoinen, vaatimaton ja sitä voi kasvattaa kuin omenapuuta. Näin kertoo näyttävän ja runsaasti satoa tuottavan päärynäpuun kasvattaja Pekka Lahti Muuramesta.
Pekka istutti päärynäpuu Pepin kymmenen vuotta sitten rinnetonttinsa pengerrykseen. Itsepölyttyvälle lajikkeelle ei kaveria tarvittu, ehkä juuri siksi Pepi on saanut Pekan erityishuomion osakseen ja kasvanut aivan omiin mittoihinsa.
Etelään avautuvan puutarhan keskellä, omena- ja luumupuiden seurassa on päärynäpuulla sopivan suojaisa paikka kasvaa. Savimaa + hiekka on toiminut kasvualustana, lannoitetta on käytetty niukasti keväisin ja syksyisin.
Päärynäpuun leikkauksessa Pekka on kiinnittänyt huomiota kolmeen asiaan:
- latvuston täytyy pysyä kaarevana
- lehdistö on pyrittävä pitämään pääsääntöisesti pallon muotoisena
- kasvuston on pysyttävä ilmavana, jotta tuholaiset ja linnut eivät ota sitä omakseen
Päärynäpuuta ei liioin omenapuista erota, sen verran samanlaiset ovat puiden kukat, lehdet ja kasvutavat. Sen sijaan hedelmät, ne taatusti erottaa. Ensimmäisen sadon puu antoi kolme vuotta istutuksesta, silloin päärynöitä tuli maistiaisiksi kaksi kappaletta. Viime syksynä, kun puu oli kasvanut puutarhassa 10 vuotta, päärynöitä tuli jo 500. Ensimmäiset syöntihedelmät korjattiin elokuun puolivälissä ja viimeiset, yöpakkasten mukavasti makeuttamat päärynät, syyskuun puolivälissä.
Pepin päärynät ovat makeita syöntihedelmiä, mutta Pekka on valmistanut niistä myös hilloa ja paloitellut sellaisenaan pakkaseen. Luumu-päärynäkiisseli on ollut myös todella herkullista.
Pekan vinkkejä päärynäpuun kasvattamiseen:
- Valoisa ja lämmin kasvupaikka on paras, ilmanala ei saisi olla kuitenkaan seisova.
- Huolehdi että kasvualustassa on hiekkaa, jotta vesi ei jää talveksi juuristoon ja palelluta sitä.
- Käsitelty multa ja maan oikea ph vähentävät puun sairastumisriskiä
- Päärynäpuu ei ole pakkasenarka, mutta myyriltä ja jäniksiltä sitä on suojattava omenapuiden tapaan
- Kun puu alkaa tuottaa hedelmiä, muista tukea oksistoa
Pekan sala-oja vinkki savimaan parannukseen:
- Kaiva 1,5-2 m etäisyydeltä puunrungosta 0,5 m syvä oja
- Täytä se uudella puhtaalla mullalla
- Oja toimii lannoituksen ravinnonlähteenä ja kosteudentasaajana
Pekan vehreässä puutarhassa on päärynäpuun lisäksi omena- ja luumupuita, marjapensaita, mansikoita ja paljon muita kasveja. Tällä hetkellä mielenkiinnon kohteena on viime kesänä päärynäpuun lähelle pengerrykseen istutettu viinirypäleen taimi. Tiedä millainen viinitarha rinteeseen vielä muodostuu, jos kasvupaikka osoittautuu rypäleille sopivaksi. Toinen päärynäpuukin on harkinnassa, näin pölytys tehostuisi entisestään ja taas tulisi satoa lisää.
Työtä puutarhassa riittäisi aamusta iltaan, innostus ja uudet kehittelyideat vievät helposti mukanaan. Varttitunti pihakeinussa päivittäin, siitä Pekka pitää kiinni vaikka töitä puutarhassa olisi kuinka paljon.
Teksti ja kuvat Johanna Sell
TERVETULOA VIHERLANDIAAN!
Viikko
Ravintola Eeden
Tervetuloa nauttimaan herkullista ruokaa joka päivä.
Viikko 40
MA 30.9.
- Kana-kookoskeitto (M,G)
- Jauheliha-makaroonilaatikko (L)
- Pinaattinen uunikala (L,G)
- Kasvissyöjän makaroonilaatikko (Veg)
TI 1.10.
- Minestronekeitto (G,Veg)
- Barbequebroileri, riisi (M,G)
- Possunleike (L), kurkkumajoneesi (M,G)
- Kasvispata (G,Veg)
KE 2.10.
- Aurajuustokeitto (L,G)
- Gratinoitu peltimureke (L,G), paahtoperunat (M,G)
- Lohipasta (L)
- Juurespihvit (G,Veg), remoulade (M,G)
TO 3.10.
- Hernekeitto (M,G)
- Lamminpään Lumous-possupata (L,G)
- Tomaattinen kanaleike (L)
- Tofu-pestopasta (Veg)
PE 4.10.
- Kalakeitto (L,G)
- Makkaramix (M,G), perunamuusi (L,G)
- Mantelikala (L)
- Täytetty kesäkurpitsa (G,Veg)
LA 5.10.
- Katkarapukeitto (L,G)
- Tomaattinen broileripata (L,G)
- Tumma lihapata (M,G)
- Nyhtökaura-kasvispaistos (G,Veg)
SU 6.10.
- Sellerisosekeitto (L,G)
- Uunikala, fenkoli-valkoviinikastike (L,G)
- Savustettu possunfilé (M,G)
- Yrttiperunat (G,Veg)
- Täytetyt paprikat (G,Veg)
Viikko 41
MA 7.10.
- Jauhelihakeitto (M,G)
- Omenainen härkäpata (L,G)
- Hunajabroileri (L,G), täysjyväriisi
- Kasviswokki (G,Veg)
TI 8.10.
- Koskenlaskijan katkarapukeitto (L,G)
- Täytetty kalaleike (VL), kermaviilikastike (L,G)
- Mausteinen makkata-vihannespata (M,G)
- Kreikkalainen kasvispata (G,Veg)
KE 9.10.
- Porkkanasosekeitto (L,G)
- Jauhelihalasagne (L)
- Hedelmäinen broileripata (M,G)
- Juures-soijalasagne (Veg)
TO 10.10.
- Juustokeitto (L,G)
- Silakkapihvit, tilli-voikastike (L)
- Itämainen kookospossu (M,G), riisi
- Kasvispihvit (G,Veg)
PE 11.10.
- Kanakeitto (M,G)
- Kinkku-parmesaanipasta (L ja L,G)
- Kalamurekepihvit, kermakastike (L,G)
- Kasvis-tofupasta (Veg)
LA 12.10.
- Kermainen sipuli-timjamikeitto (L,G)
- Sinappinen uunikasler (L,G)
- Pinaattiset kalarullat (VL,G)
- Syyssadon kasvikset (G,Veg)
- Kasvis-papumuhennos (G,Veg)
SU 13.10.
- Punajuuri-aurajuustokeitto (L,G)
- Gratinoitu kolmen kalan vuoka (L,G)
- Pippurihärkä (L,G)
- Kasviscouscous (Veg)
Viikko 42
MA 14.10.
- Perinteinen lihakeitto (M,G)
- Kalastajan gratiini (L,G)
- Mausteinen pulled pork (M,G)
- Nyhtökaura-vihannesgratiini (G,Veg)
TI 15.10.
- Sellerisosekeitto (L,G)
- Kaali-jauhelihalaatikko (M,G)
- Rosmariinibroileri (L,G), riisi
- Kasvis-kaalilaatikko (G,Veg)
KE 16.10.
- Intialainen kasviskeitto (G,Veg)
- Syksyinen uunikala (L,G)
- Herukkahärkä (M,G)
- Soijapapu-juurespata (G,Veg)
TO 17.10.
- Perinteinen nakkikeitto (M,G)
- Lomailijan jauhelihapihvit, kermakastike (L,G)
- Sadonkorjaajan broilerikiusaus (L,G)
- Vihannesviljelijän kasviskiusaus (G,Veg)
PE 18.10.
- Lihapullakeitto (M,G)
- Sadonkorjaajan makkarakastike (L,G)
- Broileripata (M,G), riisi
- Juurespata (G,Veg)
LA 19.10.
- Muikkukeitto (L,G)
- Kalkkunapata (L,G), riisi-ohralisuke (M)
- Possupihvit, omena-rakuunakastike (L,G)
- Hernepihvit, kurkkukastike (G,Veg)
SU 20.10.
- Sieni-juustokeitto (L,G)
- Ranskalainen kalapata (L,G)
- Ylikypsää härkää (M,G)
- Voi-persiljaperunat (L,G)
- Kasviscurry (G,Veg)
Viikko 43
MA 21.10.
- Kasvissosekeitto (L,G)
- Appelsiinikala (L,G)
- Sipulinviljelijän possupata (L,G)
- Intialainen pinaattijuusto (G)
TI 22.10.
- Tulinen linssikeitto (G,Veg)
- Mangohärkä, riisi (M,G)
- Syksyinen sieni-kinkkupasta (L) ja (L,G)
- Sieni-kasvispasta (Veg)
KE 23.10.
- Pinaattikeitto (L,G)
- Kookoskala (M,G)
- Jauhelihapuikot, salsakastike (M)
- Meksikolainen kasvispata (G,Veg)
TO 24.10.
- Tomaatti-paprikasosekeitto (G,Veg)
- Sirtuunabroileri (L,G)
- Perinteinen liha-perunalaatikko (L,G)
- Härkäpapupaistos (G,Veg)
PE 25.10.
- Juusto-juureskeitto (L,G)
- Mausteinen kebab-kasvishöystö, riisi (M,G)
- Stroganov (L,G), persiljaperunat
- Pinaattiletut (L)
LA 26.10.
- Kermainen kaalikeitto (L,G)
- Kalaleike (L), kermaviilikastike (L,G)
- Curryhärkä, kasvisriisi (M,G)
- Kurpitsa-juureskastike (G,Veg)
SU 27.10.
- Tomaattikeitto (L,G)
- Kirsikkabroileri (L,G)
- Uunikala, vuohenjuustokastike (VL, G)
- Kasvismuhennos (G,Veg)
- Perunaröstit (L,G)
Viikko 44
MA 28.10.
- Makkarakeitto (M,G)
- Maissipaneroitu kalaleike (L), tsatsiki (L,G)
- Tomaatti-pekonipossu (M,G)
- Tomaattinen nyhtökaurapaistos (Veg)
TI 29.10.
- Herkkusienikeitto (L,G)
- Perinteinen jauhelihakastike (L,G)
- Valkosipulibroileri (M,G)
- Kasvispihvit (G,Veg)
KE 30.10.
- Katkarapu-maissikeitto (M,G)
- Kreikkalainen liha-kasvisvuoka (L,G)
- Broileria ja inkiväärikasviksia (M,G), riisi
- Munakoiso-perunavuoka (G,Veg)
TO 31.10.
- Kylmäsavulohikeitto (L,G)
- Gratinoitu jalapeno-juustouunimakkara (L,G)
- Broileri-juuresvuoka (L,G)
- Gratinoitu juurespaistos (G,Veg)
PE 1.11.
- Palternakkasosekeitto (L,G)
- Barbequehärkä, riisi (M,G)
- Uunikala, cheddarjuustokastike (VL,G)
- Sieni-juurespata (G,Veg)
LA 2.11. Pyhäinpäivä
SU 3.11.
Viikko 45
MA 4.11.
- Makkarakeitto (M,G)
- Maissupaneroitu kalaleike (L), tsatsiki (L,G)
- Tomaatti-pekonipossu (M,G)
- Tomaattinen nyhtökaurapaistos (Veg)
TI 5.11.
- Herkkusienikeitto (L,G)
- Perinteinen jauhelihakastike (L,G)
- Valkosipulibroileri (M,G)
- Kasvispihvit (G,Veg)
KE 6.11.
- Katkarapu-maissikeitto (M,G)
- Kreikkalainen liha-kasvisvuoka (L,G)
- Broileria ja inkiväärikasviksia (M,GI, riisi
- Munakoiso-perunavuoka (G,Veg)
TO 7.11. Eedenin riistapäivät 7.-9.11.
- Palsternakkasosekeitto (L,G)
- Haukimurekepihvit (L)
- Saksanhirvenkäristys, voiperunat (M,G), puolukkaa
- Härkäpapu-juurespata (G,Veg)
PE 8.11. Eedenin riistapäivät 7.-9.11.
- Juures-juustokeitto (L,G)
- Riistapyörykät, kermakastike (L,G)
- Paistetut muikut (L), pottumuusi
- Sieni-juurespata (G,Veg)
LA 9.11. Eedenin riistapäivät 7.-9.11.
- Maa-artisokkakeitto (L,G)
- Riista-juureskiusaus (L,G)
- Muikkupihvit, tilli-kermaviilikastike (L,G)
- Siirappijuurekset (G,Veg)
- Herne-lanttupihvit (G,Veg)
SU 10.11. Isänpäivä
AJANKOHTAISTA
loka
05
2024
loka
05
2024
Isänpäivälounas su 10.11.2024
Tervetuloa isänpäivälounaalle su 10.11.2024!
loka
03
2024
Syksyn 2024 Kukkapajat
Tule tekemään itse! Järjestämme syksyn aikana Kukkapajoja, joihin voit tulla valmistamaan itse erilaisia sidontatöitä leikkokukista tai valmistamaan kauniin syysistutuksen asiantuntijamme opastuksella.