Sipulista alkaa kevät
Myynnissä nyt!
Kevään kukkaloisto istutetaan nyt
Syksyllä valmistaudutaan puutarhassa jo tulevaan kevääseen ja kevään kukkaloistoon istuttamalla kukkasipulit!
Näin kevään väripilkuista pääsee nauttimaan jo varhaisessa vaiheessa, kun esimerkiksi ensimmäiset Lumikellot ilmestyvät sulavan lumen alta jo maalis-huhtikuussa.
Viherlandian valikoimassa on jälleen runsaasti erilaisia kukkasipuleita sekä pussi- että irtomyynnissä. Tänä syksynä meiltä löytyy esimerkiksi:
- 140 erilaista tulppaanilajiketta
- 50 erilaista narsissilajiketta
Kukkasipulivalikoimaamme pääset kätevästi tutustumaan joko myymälässämme tai verkkokauppamme kautta.
Syyskukkasipuleiden istutus on helppoa:
- Maa muokataan pehmeäksi n. 30 cm syvyydeltä ja ravinneköyhä multa lannoitetaan puutarhan peruslannoitteella.
- Sipulin oikea istutussyvyys on kolme kertaa sipulin oikea koko. Mitä suurempi sipuli niin sen syvempään se istutetaan.
- Maan ollessa kuiva, kastellaan se istutuksen yhteydessä.
- Vähälumisella alueella istutus on hyvä peittää havuilla tai lehdillä.
Kauniista kukkaloistosta voit nauttia maaliskuusta aina kesäkuuhun saakka kun valitset eri aikaan kukkivia sipulilajeja. Monivivahteisen penkin saat asettelemalla matalat kukat eteen ja korkeat taakse sekä käyttämällä eri lajikkeita suurina ryhminä. Tulppaanit, narsissit ja krookukset kannattaa istuttaa viimeistään lokakuun aikana, jotta juurtuminen ehtii tapahtua ennen maan jäätymistä.
Syksyn uutuuksia:
Tulppaanilajikkeet:
- ’Creme Fraice’ Upea kermanvalkoinen Triumph-tulppaanilajike.
- ’Formosa’ Raikkaan keltavihreä Viridiflora-tulppaanilajike. Terälehdissä upeat vihreät raidat.
- ’Parrot Negrita’ Näyttävä violettikukkainen papukaijatulppaanilajike. Terälehdissä aavistus vihreää, joka tekee niistä sävykkäät. Pitkä kukinta-aika.
- ’Request’ Upea oranssinsävyinen Triumph-tulppaanilajike.
- ’Drankensteyn’ Jännittävän näköinen ripsureunatulppaani, jolla kaksiväriset kukat.
- ’Yellow Pomponette’ Näyttävä pionimainen, kerrottukukkainen tulppaani, jolla myös pitkä kukinta-aika.
- ’Double Surprise’ Erikoinen ja näyttäväkukkainen kerrottu tulppaani, jolla tötterömäiset vaalenapunavalkoiset kukat, joissa aavistus vihreää.
Muita ihanuuksia:
- Puutarhahyasintti ’Snow Crystal’ Puhtaanvalkoinen, kerrottukukkainen hyasinttilajike.
- Krookus ’Romance’ Hempeän vaaleankeltainen, kerrottukukkainen kasvitieteellinen krookuslajike
- Pallolaukka ’Red Giant’ Matalakasvuinen ja isokukkainen pallolaukkalajike
Tiesithän että myyrät karttavat narsissin, pallolaukan ja pikarililjan sipuleita!
Talvivalkosipulin lajikkeet:
HUOM! TALVIVALKOSIPULIT SAAPUVAT MYYMÄLÄÄMME VIIKOLLA 37!
Tutustu talvivalkosipulin kasvatukseen.
Joulukukkien sipuli
Valikoimassamme on mm. erilaisia amarylliksia (ritarinkukka), tasetteja (sarjanarsissi) ja hyasintteja, joiden kasvua on mukava seurata syksyn aikana.
Hyasinttien ja tasettien kasvatusohje
TERVETULOA VIHERLANDIAAN!
Viikko
Ravintola Eeden
Tervetuloa nauttimaan herkullista ruokaa joka päivä.
Viikko 01
MA 30.12.
- Braatwursti-kaalikeitto (M,G)
- Kalapuikot (L), tartar-kastike (L,G)
- BBQ-härkää (M,G), riisi
- Tomaattiset falafel-pyörykät (G,Veg)
TI 31.12.
- Kanakeitto (M,G)
- Gratinoitu jauheliha-perunasosevuoka (L,G)
- Maissipaneroitu broilerinfilè (M,G), currymajoneesi
- Kasvispihvit, kermaviilikastike (L,G)
- Hodareita (M), sipulirenkaita (M), friteerattuja jalopenoja (VL)
KE 1.1.2025
- Hyvää uutta vuotta!
- Viherlandia suljettu
TO 2.1.
- Hernekeitto (L,G)
- Possunpihvit (L), maustevoi (L,G), lohkoperunat
- Appelsiinukala (L,G), tilliperunat
- Soija-kasviskastike (G,Veg)
PE 3.1.
- Pinaattikeitto (L,G)
- Makkarastroganov (L,G), persiljaperunat
- Broileriwokki (M,G), riisi
- Kasviswokki (G,Veg)
LA 4.1.
- Kermainen sipulikeitto (L,G), krutonkeja
- Omenainen broileri (L,G)
- Uunikala, tuorejuusto-tillikastike (L,G)
- Juures-tofuvuoka (G,Veg)
- Yrttiperunat (G,Veg)
SU 5.1.
- Yrtti-juustokeitto (L,G)
- Timjamihärkä (L,G)
- Sitruunainen uunikala (L,G)
- Kasvis-kikhernemuhennos (G,Veg)
- Paistetut perunat (G,Veg)
Viikko 02
MA 6.1. Loppiainen
TI 7.1.
- Tomaattikeitto (L,G)
- Uunikala, kananmuna-tillikastike (L,G)
- Viherpippurihärkä (L,G)
- Tofu-kasviskastike (G,Veg)
KE 8.1.
- Herkkusienikeitto (L,G)
- Mangobroileri (L,G), riisi
- Makkarapihvit, perunamuusi (L,G)
- Meksikolaiset kasvispihvit (G,Veg)
TO 9.1.
- Hernekeitto (L,G)
- Riista-juureskiusaus (L,G)
- Tomaatti-mozzarellakala (L,G)
- Juureskiusaus (G,Veg)
PE 10.1.
- Palsternakkasosekeitto (L,G)
- Broileripyörykät (L,G), salsakastike (M,G)
- Karjalanpaisti (M,G), persiljaperunat
- Kasvispyörykät (G,Veg)
LA 11.1.
- Katkarapu-juustokeitto (L,G)
- Pestobroileri (L,G), pastaa
- Possunfilè, ananas-salsa (M,G)
- Punajuuripaistos (G,Veg)
- Paahtoperunat (G,Veg)
SU 12.1.
- Maa-artisokkakeitto (L,G)
- Savulohipasta (L), (L,G)
- Punaviinihärkä (M,G)
- Papu-linssipihvit (G,Veg)
- Valkosipuliperunat (G,Veg)
Viikko 03
MA 13.1.
- Savujuustokeitto (L,G)
- Pasta Carbonara (L)
- Talon lihapata (M,G)
- Juures-tomaattipasta (G,Veg)
TI 14.1.
- Makkarakeitto (M,G)
- Koskenlaskijan uunikala (L,G)
- Paprika-chilihärkä (M,G)
- Falafel-pihvit (G,Veg), jogurttikastike (L,G)
KE 15.1.
- Riista-juustokeitto (L,G)
- Broilerigratiini (L,G)
- Tortillat (M), jauhelihatäyte (M,G)
- Tortillat, kasvistäyte (G,Veg)
TO 16.1.
- Hernekeitto (L,G)
- ”Marry me” – kanapata (L,G)
- Possunleike (L), chilimajoneesi (M,G)
- Kikherne-linssipata (G,Veg)
PE 17.1.
- Juuressosekeitto (L,G)
- Päivän kalansaalis, remoulade-kastike (M,G)
- Makkaramix, sipulia (M,G), perunamuusi (L,G)
- Vuohenjuusto-punajuuripihvit (L,G)
LA 18.1.
- Purjo-perunasosekeitto (L,G)
- Ruohosipulikala (L,G)
- Ylikypsää härkää (M,G)
- Kasvispyörykät (G,Veg), tsatsiki (L,G)
- Ristikkoperunat (M)
SU 19.1.
- Sellerisosekeitto (L,G)
- Broilerinfilè, kirsikkakastike (M,G)
- Possupata (M,G)
- Metsäsienipasta (Veg)
- Voi-yrttiperunat (Veg)
Viikko 04
MA 20.1.
- Siskonmakkarakeitto (M,G)
- Savustettu possunkassler (M,G)
- Paneroitu kala (L), kermaviilikastike (L,G)
- Tomaattinen kikhernepata (G,Veg)
TI 21.1.
- Kukkakaalisosekeitto (L,G)
- Peltimureke pekonilla (L,G)
- Kana-jalopenowursti, lohkoperunat (M,G)
- Bataatti-kookospata (G,Veg)
KE 22.1.
- Tomaattinen kasvissosekeitto (L,G)
- Intialainen broileri-kukkakaalicurry (M,G)
- Karjalanpaisti (M,G)
- Kukkakaali-linssicurry (G,Veg)
TO 23.1.
- Pinaattikeitto (L,G)
- Uunikala, sitruskastike (L,G)
- Salami-pastavuoka (L)
- Tomaatti-gnocchivuoka (L)
PE 24.1.
- Kalakeitto (L,G)
- Lihapullat (L,G), perunamuusi (L,G)
- Hunaja-currybroileri (L,G), mausteriisi
- Pinaattiletut (L), puolukkaa
LA 25.1.
- Vuohenjuustokeitto (L,G)
- Paneroitua kampelaa, kurkkukastike (L)
- Punasipulihärkä (M,G)
- Punajuuri-ohravuoka (Veg)
- Savupaprikaperunat (G,Veg)
SU 26.1.
- Aurajuustokeitto (L,G)
- Savustettu possunfilé (M,G)
- Valkoviinikala (L,G)
- Kasciscousous (Veg)
- Persiljaperunat (G,Veg)
Viikko 05
MA 27.1.
- Nuudeli-kasviskeitto (M,G)
- Uuniperunat, tex-mex-jauhelihatäyte (L,G)
- Nakkikastike (L,G)
- Uuniperunat, tex-mex-kasvistäyte (G,Veg)
TI 28.1.
- Tomaatti-paprikasosekeitto (L,G)
- Kinkku-perunavuoka (L,G)
- Kana-papupata (M,G), riisi
- Puutarhurin peruna-kasvisvuoka (G,Veg)
KE 29.1.
- Kirjolohikeitto (L,G)
- Paneroitu broilerimurekepihvi (L), chilimajoneesi
- Spagetti Bolognese, parmesania (L)
- Kikhernecurry (G,Veg)
TO 30.1.
- Hernekeitto (M,G)
- Nyhtökana (M,G), pitaleivät (M)
- Smetanahärkä (L,G)
- Nyhtökaura-kasvistäyte (G,Veg), pitaleivät (M)
PE 31.1.
- Koskenlaskijan nakkikeitto (L,G)
- Paneroitu lohipihvi (L,G), tartar-kastike (M,G)
- Kebabhöystö (M,G), riisi
- Mausteinen kasvishöystö (G,Veg), riisi
LA 1.2.
- Sienikeitto (L,G)
- Ratatouillepossu (M,G)
- Paneroitu kalarulla (VL), ranskankermakastike (L,G)
- Ranskalainen vihannespata (G,Veg)
- Kermaperunat (L,G)
SU 2.2.
- Savujuustokeitti (L,G)
- Paahtopaisti, pippurikastike (L,G)
- Manteli-voikala (L,G)
- Kasvispihvit (G,Veg)
- Paahdetut perunat (G,Veg)
Viikko 06
MA 3.2.
- Braatwursti-kaalikeitto (M,G)
- Kalapuikot (L), tartar-kastike (L,G)
- BBQ-härkää (M,G), riisi
- Tomaattiset falafel-pyörykät (G,Veg)
TI 4.2.
- Kanakeitto (M,G)
- Gratinoitu jauheliha-perunasosevuoka (L,G)
- Maissipaneroitu broilerinfilè (M,G), currymajoneesi
- Kasvispihvit, kermaviilikastike (L,G)
KE 5.2.
- Lihakeitto (M,G)
- Tacokana (L,G), maissiriisi
- Kylmäsavulohi-perunalaatikko (L,G)
- Juures-perunalaatikko (G,Veg)
TO 6.2.
- Hernekeitto (L,G)
- Possunkyljykset, maustekastike (M,G), lohkoperunat
- Appelsiinukala (L,G), tilliperunat
- Soija-kasviskastike (G,Veg)
PE 7.2.
- Pinaattikeitto (L,G)
- Makkarastroganov (L,G), persiljaperunat
- Broileriwokki (M,G), riisi
- Kasviswokki (G,Veg)
LA 8.2.
- Kermainen sipulikeitto (L,G), krutonkeja
- Omenainen broileri (L,G)
- Uunikala, tuorejuusto-tillikastike (L,G)
- Juures-tofuvuoka (G,Veg)
- Yrttiperunat (G,Veg)
SU 9.2.
- Yrtti-juustokeitto (L,G)
- Timjamihärkä (L,G)
- Sitruunainen uunikala (L,G)
- Kasvis-kikhernemuhennos (G,Veg)
- Paistetut perunat (G,Veg)
Viikko 07
MA 10.2.
- Jauhelihakeitto (M,G)
- Sweet & sour broileri (M,G), riisi
- Mausteinen chorizo-perunapannu (M,G)
- Kasvis-perunpannu (G,Veg)
TI 11.2.
- Tomaattikeitto (L,G)
- Uunikala, kanamuna-tillikastike (L,G)
- Viherpippurihärkä (L,G)
- Tofu-kasviskastike (G,Veg)
KE 12.2.
- Herkkusienikeitto (L,G)
- Mangobroileri (L,G), riisi
- Makkarapihvit, perunamuusi (L,G)
- Meksikolaiset kasvispihvit (G,Veg)
TO 13.2.
- Hernekeitto (L,G)
- Riista-juureskiusaus (L,G)
- Tomaatti-mozzarellakala (L,G)
- Juureskiusaus (G,Veg)
PE 14.2.
- Sydänystävän punajuurisosekeitto (L,G)
- Bestisten broileripyörykät (L,G), salsakastike (M,G)
- Rakastavaisten tulinen tomaatti-lihapata (M,G)
- Kavereiden kasvispyörykät (G,Veg)
LA 15.2.
- Katkarapu-juustokeitto (L,G)
- Pestobroileri (L,G), pastaa
- Possunfilè, ananas-salsa (M,G)
- Punajuuripaistos (G,Veg)
- Paahtoperunat (G,Veg)
SU 16.2.
- Maa-artisokkakeitto (L,G)
- Savulohipasta (L), (L,G)
- Punaviinihärkä (M,G)
- Papu-linssipihvit (G,Veg)
- Valkosipuliperunat (G,Veg)
Viikko 08
MA 17.2.
- Savujuustokeitto (L,G)
- Katkarapu-lohipasta (L)
- Talon lihapata (M,G)
- Juures-tomaattipasta (G,Veg)
TI 18.2.
- Makkarakeitto (M,G)
- Koskenlaskijan uunikala (L,G)
- Paprika-chilihärkä (M,G)
- Falafel-pihvit (G,Veg), jogurttikastike (L,G)
KE 19.2.
- Riista-juustokeitto (L,G)
- Broilerigratiini (L,G)
- Tortillat (M), jauhelihatäyte (M,G)
- Tortillat, kasvistäyte (G,Veg)
TO 20.2.
- Hernekeitto (L,G)
- ”Marry me” – kanapata (L,G)
- Possunleike (L), chilimajoneesi (M,G)
- Kikherne-linssipata (G,Veg)
PE 21.2.
- Juuressosekeitto (L,G)
- Päivän kalansaalis, remoulade-kastike (M,G)
- Makkaramix, sipulia (M,G), perunamuusi (L,G)
- Vuohenjuusto-punajuuripihvit (L,G)
LA 22.2.
- Purjo-perunasosekeitto (L,G)
- Ruohosipulikala (L,G)
- Ylikypsää härkää (M,G)
- Kasvispyörykät (G,Veg), tsatsiki (L,G)
- Ristikkoperunat (M)
SU 23.2.
- Sellerisosekeitto (L,G)
- Broilerinfilé, kirsikkakastike (M,G)
- Possupata (M,G)
- Metsäsienipasta (Veg)
- Voi-yrttiperunat (Veg)
Viikko 09
MA 24.2.
- Siskonmakkarakeitto (M,G)
- Kinkkukiusaus (L,G)
- Paneroitu kala (L), kermaviilikastike (L,G)
- Kasvis-kikhernepata (G,Veg)
TI 25.2.
- Kukkakaalisosekeitto (L,G)
- Hunajabroileri (L,G), mausteriisi (L,G)
- Jauhelihakastike (M,G), spagetti
- Kasvis-soijakastike (G,Veg), spagetti
KE 26.2.
- Tomaattinen kasvissosekeitto (L,G)
- Intialainen broileri-kukkakaalipata (M,G), riisi
- Jauheliha-makaroonilaatikko (L)
- Kukkakaali-linssipata (G,Veg), riisi
TO 27.2.
- Pinaattikeitto (L,G)
- Hampurilaiset (L) / Kasvishampurilaiset (Veg)
- Maissipaneroitu broileri (M,G), remoulade-kastike
- Lankkuperunatr (G,Veg)
- Nakkeja (M,G), kananuggetteja
PE 28.2.
- Perinteine kalakeitto (L,G)
- Salami-kinkkupizza (L)
- Lihapullat (M,G), perunamuusi (L,G)
- Tomaatti-herkkusieni-paprikapizza (Veg)
LA 1.3.
- Vuohenjuustokeitto (L,G)
- Paneroitua kampelaa, kurkkukastike (L)
- Punasipulihärkä (M,G)
- Punajuuri-ohravuoka (Veg)
- Savupaprikaperunat (G,Veg)
SU 2.3.
- Aurajuustokeitto (L,G)
- Savustettu possunfilé (M,G)
- Valkoviinikala (L,G)
- Kasviscousous (Veg)
- Persiljaperunat (G,Veg)
Viikko 10
MA 3.3.
- Nuudeli-kasviskeitto (M,G)
- Uuniperunat, tex-mex-jauhelihatäyte (L,G)
- Kana-papupata (M,G), riisi
- Uuniperunat, tex-mex-kasvistäyte (G,Veg)
TI 4.3.
- Hernekeitto (M,G), laskiaispulla (L) ja (L,G)
- Juustoinen kinkku-perunavuoka (L,G)
- Puutarhurin nakkikastike (L,G)
- Peruna-kasvisvuoka (G,Veg)
KE 5.3.
- Kirjolohikeitto (L,G)
- Paneroitu broilerimurekepihvi (L), chilimajoneesi
- Spagetti Bolognese, parmesania (L)
- Kikhernecurry (G,Veg)
TO 6.3.
- Hernekeitto (M,G)
- Nyhtökana (M,G), pitaleivät (M)
- Smetanahärkä (L,G), persiljaperunat
- Nyhtökaura-kasvistäyte (G,Veg), pitaleivät (M)
PE 7.3.
- Koskenlaskijan nakkikeitto (L,G)
- Paneroitu lohipihvi (L,G), tartar-kastike (M,G)
- Kebabhöystö (M,G), riisi
- Mausteinen kasvishöystö (G,Veg), riisi
LA 8.3.
- Sienikeitto (L,G)
- Ratatouillepossu (M,G)
- Rapeat kalarullat (VL), ranskankermakastike (L,G)
- Ranskalainen vihannespata (G,Veg)
- Kermaperunat (L,G)
SU 9.3.
- Savujuustokeitto (L,G)
- Paahtopaisti, piparjuurikastike (L,G)
- Manteli-voikala (L,G)
- Kasvispihvit (G,Veg)
- Paahdetut perunat (G,Veg)
Viikko 11
MA 10.3.
- Braatwursti-kaalikeitto rakuunalla (M,G)
- Kalapuikot (L), yrttinen tartar-kastike (L,G)
- BBQ-härkää (M,G), basilikariisi
- Tomaattiset falafel-pyörykät (G,Veg)
TI 11.3.
- Kuminalla maustettu kanakeitto (M,G)
- Gratinoitu jauheliha-yrttiperunasosevuoka (L,G)
- Maissipaneroitu broilerinfilè (M,G), curry-sitruunamelissamajoneesi (M,G)
- Kasvispihvit (G,Veg), kermaviili-yrttikastike (L,G)
KE 12.3.
- Lihakeittoa lipstikalla (M,G)
- Taco-korianterikana (L,G), maissiriisi
- Kylmäsavulohi-tilli-perunalaatikko (L,G)
- Juures-basilika-perunalaatikko (G,Veg)
TO 13.3.
- Hernekeitto, meiramia (M,G)
- Possunkyljykset, maustekastike (M,G), lohkoperunat
- Appelsiini-rucolakala (L,G), tilliperunat
- Soija-kasviskastike (G,Veg)
PE 14.3.
- Pinaattikeitto (L,G)
- Makkarastroganov (L,G), persiljaperunat
- Broileriwokki, thai-basilikaa (M,G), riisi
- Kasviswokki (G,Veg)
LA 15.3.
- Kermainen sipulikeitto (L,G), krutonkeja
- Omenainen broileri (L,G)
- Uunikala, tuorejuusto-tillikastike (L,G)
- Juures-tofuvuoka (G,Veg)
- Yrttiperunat (G,Veg)
SU 16.3.
- Yrtti-juustokeitto (L,G)
- Timjamihärkä (L,G)
- Uunikala, sitruuna-rakuunakastike (L,G)
- Kasvis-kikhernemuhennos (G,Veg)
- Paistetut perunat (G,Veg)
Viikko 12
MA 17.3.
- Jauhelihakeitto (M,G)
- Sweet & sour broileri (M,G), riisi
- Mausteinen chorizo-perunapannu (M,G)
- Kasvis-perunpannu (G,Veg)
TI 18.3.
- Tomaattikeitto (L,G)
- Uunikala, kanamuna-tillikastike (L,G)
- Viherpippurihärkä (L,G)
- Tofu-kasviskastike (G,Veg)
KE 19.3.
- Herkkusienikeitto (L,G)
- Mangobroileri (L,G), riisi
- Makkarapihvit, perunamuusi (L,G)
- Meksikolaiset kasvispihvit (G,Veg)
TO 20.3.
- Hernekeitto (L,G)
- Riista-juureskiusaus (L,G)
- Tomaatti-mozzarellakala (L,G)
- Juureskiusaus (G,Veg)
PE 21.3.
- Punajuuri-aurajuustokeitto (L,G)
- Broileripyörykät (L,G), salsakastike (M,G)
- Tulinen tomaatti-lihapata (M,G)
- Kasvispyörykät (G,Veg), jogurttikastike (L,G)
LA 22.3.
- Katkarapu-juustokeitto (L,G)
- Pestobroileri (L,G), pastaa
- Possunfilè, ananas-salsa (M,G)
- Punajuuripaistos (G,Veg)
- Paahtoperunat (G,Veg)
SU 23.3.
- Maa-artisokkakeitto (L,G)
- Savulohipasta (L), (L,G)
- Punaviinihärkä (M,G)
- Papu-linssipihvit (G,Veg)
- Valkosipuliperunat (G,Veg)
AJANKOHTAISTA
tammi
24
2025
tammi
24
2025
Kevään kukkapajat julkaistu
Tule ja tee itse!
tammi
23
2025
Kevään 2025 Viherillat
Nyt on aika ilmoittautua kevään viheriltoihimme!