Kevään Ihana Piha-lehti
Suosittu asiakaslehtemme jaetaan viikolla 16/26.
joulu
11
2025
Kukat kuuluvat monessa kodissa jouluun yhtä oleellisesti kuin kuusi, kynttilät ja sauna. Niiden historia on jo pitkä, ja ensimmäisen kerran kukat yhdistettiin Suomessa jouluun 1800-luvun puolessavälissä, kun hyasintti teki ensiesiintymisensä Helsinkiläisen kauppaliikkeen joulupöydässä.
Kukat tuovat pimeään loppuvuoteen väriä, tunnelmaa ja hyvää mieltä, ja ne ovat parhaita mahdollisia lahjoja esimerkiksi aikuiselle jolla on jo ”kaikkea”. Sillä kukkiahan ei voi olla koskaan liikaa! Niistä on myös parhaimmillaan iloa kuukausiksi, jopa vuosiksi, mutta tällöin myös hoitoon pitää hieman panostaa, eri kasveilla kun on hyvinkin erilaisia toiveita ja vaatimuksia. Kertaa tästä artikkelista helpot vinkit yleisimpien joulun ajan ruukkukasvien hoitoon ja nouse lähipiirisi kiistattomaksi joulukukkaguruksi.








Viikko
16
Tervetuloa nauttimaan herkullista ruokaa joka päivä.
huhti
13
2026
Suosittu asiakaslehtemme jaetaan viikolla 16/26.
huhti
06
2026
Viherlandian Viherklubi on maksuton ja kortiton kanta-asiakkuus järjestelmämme.
maalis
26
2026
Maanantaina 30.3.2026.