Joulunajan aukiolot
Tarkista tästä joulunajan aukioloaikamme.
Mikä on kesän herkullisin päivä? Jäätelöpäivä Viherlandian Eedenissä tietenkin. Moni muistaa lapsuudestaan sen hetken, kun pääsi ensimmäistä kertaa maistamaan valtavaa jäätelöannosta kahvilassa. Saralla, Alisalla, Hugolla ja Tuomaksella oli edessä nyt se päivä, jäätelöpäivä!
Viherlandia taitaa olla myös Seikkailulandia. Siltä vaikutti, kun seurasi neljän eläväisen lapsen tutkimusmatkoja myymälässä. Ennen seikkailuja oli ohjelmassa kuitenkin jäätelöherkkujen maistelua. Kokoonnuimme Kahvila-ravintola Eedenissä ja pääsimme valitsemaan herkkuannoksia jäätelölistalta.
Lapsi-jäätelökuvaus on oma taiteenlajinsa, se tuli todettua. Jädet sulivat nopeammin kuin ehti kuvata – ja lapset, hekin olivat aika nopeita liikkeissään. Kiitos avustajan ja hänen pelastavan kännykkäkameransa :).
Tärkeintä oli kuitenkin se, että lapsilla oli hauskaa ja jäätelö maistui.
Kiitos Sara, Alisa, Hugo ja Tuomas!
Tässä vielä muutamia Pingviiniherkkuja Eedenin listalta silmän iloksi ja suussa sulavaksi. Kuvat: Nestlé
Yhteistyössä: Nestlé Oy, Pingviini
Viikko
Tervetuloa nauttimaan herkullista ruokaa joka päivä.
HUOM! Tarjolla myös joululounas! Joululounaslista TÄSTÄ
HUOM! Tarjolla myös joululounas! Joululounaslista TÄSTÄ
HUOM! Tarjolla myös joululounas! Joululounaslista TÄSTÄ
joulu
20
2024
Tarkista tästä joulunajan aukioloaikamme.
joulu
16
2024
Avaamme 16.-21.12. jo klo 8! Tervetuloa!
joulu
02
2024
Tule tunnelmoimaan maailman helpoimpaan kuusimetsään! Katso kuusimetsän aukioloajat tästä.