Itsenäisyyspäivän aukiolo
Palvelemme itsenäisyyspäivänä 11-16. Tervetuloa!
Pihatöitä voi tehdä tutulla rutiinilla, nautiskellen kevään pienistä ihmeistä tai vaikka sykemittarin kanssa – kunhan ne tekee oikein. Viherlandian puutarhuri Pirjo Uuttana tietää mitä pihalle tehdään keväällä, jotta se kukoistaa kesällä.
Viherlandian myymäläpäällikkö Pirjo Uuttanalla on vuosikymmenien kokemus sekä oman että asiakkaiden puutarhoista. Alun perin puistopuutarhurin koulutuksen saanut Pirjo on seurannut ihmisten lisääntyvää puutarhainnostusta vuodesta toiseen.
– On ollut ilo huomata kuinka nuorempikin väki on löytänyt viljelyn ilon. Suurin osa asiakkaistamme on perinteen vaalijoita, mutta ennakkoluulottomat kokeilijat ovat kasvava asiakaskunta, Pirjo kertoo.
Pirjo antoi 5 vinkkiä keväisiin pihatöihin. Poimi tästä ideat omalle pihalle!
Käytämme esimerkkituotteina jutussa Neudorffin luonnonmukaisia puutarhanhoitotuotteita.
Miksi nurmikkoa pitää lannoittaa?
– Jokainen haluaa kauniin ja kulutusta kestävän nurmen pihalleen, Pirjo kertoo. Lannoitus antaa nurmikolle kasvuvoimaa ja lisää sen kulutuskestävyyttä.
Neudorffin Bio-Nurmikkolannoite on ollut Viherlandiassa suosittu tuote jo vuosia. – Kun asiakas kysyy ”karhunturkkilannoitetta”, tiedämme heti mitä hakea, Pirjo kertoo. Tämä lannoite annetaan nurmikolle keväällä heti lumien sulamisen jälkeen. – Karhunturkkilannoite antaa nurmelle sananmukaisesti vahvan ja tiheän kasvun. Paljon riippuu myös nurmikon perustuksesta, miten lannoite auttaa, Pirjo sanoo.
Nurmikkoa kannattaa myös kalkita, jos maa on liian hapan. Happamuuden voi testata Viherlandiassa myytävänä olevilla ph-liuskoilla. Liian happamassa maassa nurmikko ei saa tarpeeksi ravinteita ja sammal alkaa valtaamaan tilaa nurmelta.
Monet hyönteiset ovat hyödyllisiä ympäristölle ja puutarhallesi. Hyönteiset pölyttävät kukkia, marjapensaita ja hedelmäpuita sekä hävittävät tuholaishyönteisiä, kuten kirvoja.
Toivota mehiläiset, kimalaiset, leppäkertut ja perhoset tervetulleeksi pihallesi tekemään tärkeää työtä!
Nykyaikaiset, siistit ja hoidetut pihat eivät tarjoa enää luontaisia pesimäpaikkoja pihan pikkuapulaisille. Hyönteishotellit ovat oiva apu tähän ongelmaan, ne tarjoavat luonnollisen pesimä- ja suojapaikan hyönteisille. Hyönteishotelli tulisi ripustaa aurinkoiselle, tuulelta ja sateelta suojaisalle paikalle, 1-2 metrin korkeudelle.
– Hyönteishotelli kannattaa asentaa pian, jotta tulevan kesän hyönteiset löytävät siitä kodin itselleen, Pirjo kertoo.
Hyönteisten houkuttelu puutarhaan on myös luonnonsuojelua. Kun hyönteiset viihtyvät pihassasi, sinun ei tarvitse välttämättä käyttää kemiallisia kasvinsuojeluaineita hävittääksesi tuholaisia kasvien kimpusta.
Vaikka syksyllä pihan havut ja alppiruusut näyttävät kauniilta, kevään yllätys eli kellastuneet lehdet ja neulaset ovat karua katseltavaa.
– Havut voivat kellastua monesta syystä, kuten kevätauringon, hallan tai huonojen kasvuolosuhteiden takia, Pirjo kertoo.
Havupuiden elvytys kannattaa aloittaa heti lumien sulattua. Neudorffin Havupuubalsami elvyttää nopeasti huonokuntoiset havupuut. Jos kasvit ovat todella huonokuntoisia, voidaan käsittely uusia 6-8 viikon kuluttua.
Miksi pihan pensaita ja puita pitää keväällä leikata?
– Leikkaamalla voidaan ohjata puun tai pensaa kasvua tiettyyn muotoon ja saada esim. hedelmäpuille ilmavuutta latvukseen. Ilmavuus parantaa hedelmäpuiden kukintaa ja satoa, Pirjo kertoo.
Leikkaaminenkin on syytä tehdä heti pakkasten mentyä, viimeistään huhtikuussa.
– Kasvit pitää leikata ennen silmujen puhkeamista, kun nestevirtaus ei ole vielä voimakkaimmillaan, Pirjo muistuttaa.
Kasvit, jotka vuotavat runsaasti mahlaa, kuten vaahterat, kirsikat, hevoskastanjat, luumut ja koivut leikataan syksyllä tai hyvin varhain kevättalvella.
– Suosittelen myös alasleikkaamista silloin tällöin. Jos kasvi on vuosia huonokuntoisen näköinen, kannattaa kokeilla leikkaamista 10-30 cm korkeudelta. Kasvi saa alasleikkauksesta usein uutta virtaa kasvuunsa hämmästyttävällä tavalla, Pirjo kertoo.
Huhtikuun harmaudessa, kun kukkivat kasvit eivät vielä väritä maanpintaa, on orvokkien aika.
Parveke, terassi tai talon edusta saa kauniin värikylvyn näistä ihanista, erivärisistä orvokeista. Orvokkeja voi istuttaa suuren määrän isoon saviruukkuun tai parvekelaatikkoon. – Suomen kesä on niin lyhyt, että kukkaloistosta kannattaa alkaa nauttia heti kun mahdollista, Pirjo muistuttaa.
Viherlandiassa viljellyt Nuppulan orvokit ovat valmiiksi karaistuneita Keski-Suomen viileisiin öihin. Ne kestävät pikkupakkasta ja kukoistavat hyvällä hoidolla läpi kesän.
Asiantuntijana jutussa: Viherlandian puutarhuri
Lisää vinkkejä puutarhan hoitoon Neudorffilta
Kuvat: Esbau, Viherlandia ja Johanna Sell
Viikko
Tervetuloa nauttimaan herkullista ruokaa joka päivä.
HUOM! Tarjolla myös joululounas! Joululounaslista TÄSTÄ
HUOM! Tarjolla myös joululounas! Joululounaslista TÄSTÄ
HUOM! Tarjolla myös joululounas! Joululounaslista TÄSTÄ
joulu
02
2024
Palvelemme itsenäisyyspäivänä 11-16. Tervetuloa!
joulu
02
2024
Eedenin perinteinen joululounas on tarjolla 11.-13.12.2024.
joulu
02
2024
Tule tunnelmoimaan maailman helpoimpaan kuusimetsään! Kuusimetsämme avataan la 7.12.2024