Koko perheen viherpäivä to 27.2.
Hiihtolomaviikon odotetuin tapahtuma tulee taas!
Onko perinteisempää kasvia kuin pelargoni? Näyttäkää mummonmökki, jonka ikkunasta ei kurkistele vahvarunkoinen pelakuu. Pelargonien juuret ulottuvat usein kauas menneisyyteen.
Esikaupungin hiljaisuudessa, korkean mäen päällä seisoo ryhdikäs rintamamiestalo. Kaide, kolme rappusta ja lasitettu kuisti. Pimeä eteinen, lämmin keittiö, olohuone ja ruokailutilaksi muutettu alkovi, jossa yli kahdeksankymppinen pariskunta juo päiväkahviaan.
Herrasväen pikkuleipien ja omenaruususten lisäksi pöydälle on nostettu Helgan pelargonien esiäiti, tuttavallisesti ”Rouva Pelakuu”. Rouva Pelakuun pistokaslapsukaiset ovat tänäkin kesänä siirtyneet ruukkuihinsa kuistin ikkunalle.
Kukaan ei tiedä mistä Rouva Pelakuu on alkujaan lähtöisin. Tai ne jotka tietäisivät, ovat jo kuolleet. Se tiedetään, että Helgan äiti Rauha hoiti pelargonejaan lähes koko ikänsä. Rauha asui naapuritontin rintamamiestalossa miehensä ja viiden lapsensa kanssa.
Niin Rauha kuin Rouva Pelakuukin kestivät sota-aikojen kylmät talvet. Kuuntelivat radiosta vuoden 1952 kesäolympialaisia. Ihmettelivät, kun ensimmäinen televisio kannettiin taloon vuonna 1961. Todistivat lasten kotoa muuttoa, häitä ja hautajaisia. Näkivät vuosikymmenien aikana kuinka aurinko nousee ja laskee joka päivä.
Rauha antoi pelargonin pistokkaita naapurilleen ja tyttärelleen Helgalle kahdeksankymmentäluvun alussa. Helgan Rouva Pelakuu onkin Rauhan Rouva Pelakuun pistokaslapsukainen. Missä sitten on alkuperäinen Rouva Pelakuu? Ilman draaman suurta käännettä, se kasvanee päivänkakkaroita naapuritalon takapihan vanhassa tunkiossa.
Helga on hoitanut pelargonioitaan vuosikymmenestä toiseen samalla hyväksi kokemallaan tyylillä. Syksyllä hän nostaa pelargonit keittiön viileään yläkaappiin talvehtimaan. Talven aikana hän kastelee niitä vain vähän. Helmi-maaliskuun vaihteessa Helga ottaa pelargonit esille ja vaihtaa kukille tuoreen mullan. Tämän jälkeen pelargonit pääsevät eteläpuolen ikkunalaudalle kasvamaan ja vahvistumaan.
Maaliskuussa Helga irrottaa pelargoneista pistokastaimia ja laittaa ne vesilasiin juurtumaan. Muutaman viikon päästä hän istuttaa ne ruukkuihin uuteen multaan. Kylmän kuistin lämmettyä kevätauringosta, hän asettelee taimet ikkunalaudoille imemään runsasta valoa ja lämpöä. Kesän aikana Helga antaa pelargonioilleen ”rakkautta ja substralia”.
Valoisa, vaalea kuisti hehkuu vaaleanpunaisten kukkien hempeää väriä. Kuisti ei olisi sama ilman perinteisiä pelargoneja. Rauha elää Helgan kasveissa omalla tavallaan.
Viikko
Tervetuloa nauttimaan herkullista ruokaa joka päivä.
HUOM!
Päivittäistavarakaupan logistiikkatoimintojen lakko saattaa vaikuttaa tämän viikon päivien lounaslistan ainesosiin. Kysy lisää ravintolahenkilökunnaltamme.
helmi
14
2025
Hiihtolomaviikon odotetuin tapahtuma tulee taas!
helmi
07
2025
Nyt voit ilmoittautua myyjäksi maaliskuun markkinoille!
tammi
24
2025
Tule ja tee itse!