Meillä viljellyt joulutähdet
Viherlandian Nuppulan joulutähtihuoneessa sinua odottaa upean värikäs kukkameri.
Haaveiletko satumaisista kukista? Pitkävartisista, suurikukkaisista kaunottarista, jotka katselevat sinua villiintyneen perennapenkin yli? Kukista, joihin ihastut ensisilmäyksellä?
Satu muuttuu todeksi, kun istutat puutarhaasi laukkoja.
Laukat (Allium) on laaja kasvisuku, johon kuuluu noin 1 250 sipulilajia. Kyse ei ole pelkästään syötävistä sipuleista, vaan tässä valtavassa määrässä on runsaasti kauniita, koristeeksi viljeltyjä sipulilajeja.
Suurin osa laukoista on monivuotisia eli ne talvehtivat sipulinsa avulla maassa. Osa laukoista lisääntyy sivusipuleista, osa siementämällä kukistaan. Koristelaukat tuoksuvat sipulilta, kuten syötävät lajitoverinsakin, joten jänikset ja myyrät pysyvät yleensä kaukana näistä kaunottarista.
Laukat menestyvät parhaiten vettä läpäisevässä, kuivahkossa maassa. Jos kasvualusta on savinen, kannattaa sekaan laittaa soraa tai hiekkaa. Kasvupaikkana voi olla esim. perennapenkki tai kivikko. Laukat viihtyvät auringossa, mutta myös puolivarjossa lajikkeesta riippuen.
Pirjon ukkolaukka (Allium hollandicum)
Pirjo on viljellyt maalaispuutarhassaan ukkolaukan Purple Sensation -lajiketta jo useamman vuoden ajan. Ukkolaukka on menestynyt hyvin ja levinnyt perennapenkissä valtavasti.
– Olen yhdistellyt ukkolaukkaa särkyneensydämen, pionien, jaloangervojen, päivänliljojen ja matalien pensaiden kanssa. Sitä voi istuttaa sinne tänne perennapenkkiin antamaan tuulahduksen cottage garden -vaikutelmasta, Pirjo kertoo.
Yleisimmät sipulikukat kuten narsissit, tulppaanit, krookukset ja helmililjat kukkivat alkukeväästä.
– Laukat ovat siinäkin mielessä mukavia, että ne kukkivat vasta kesä-heinäkuussa. Silloin istuskellaan terassilla iltaa ja samalla voi nauttia näistä kaunottarista, Pirjo kertoo.
Laukkojen kukinta kestää yleensä monta viikkoa, ja ne ovat myös hyviä leikkokukkia.
Viherlandian jättilaukka-valikoimasta löytyy seuraavia kokoja:
Itse ihastuin myös laukkoihin niiden kauneuden ja erikoisen ulkonäön takia. Tänä syksynä aion istuttaa pihaani ainakin jätti- ja hajulaukkaa. Pihamme on vielä vaiheessa eli kovin keskeneräinen, joten nähtäväksi jää, mistä laukat löytävät paikkansa.
Nyt on taas paljon ihanaa ja uutta odotettavaa kasvirintamalla, tulisi jo kesä!
Asiantuntijana jutussa: Vihrelandian puutarhuri
Viikko
Tervetuloa nauttimaan herkullista ruokaa joka päivä.
Kattaukset klo 11.30 ja 13.30. Varaukset Eedenin kassalta tai p. 010 617 1920
Tarjolla myös joululounas. Katso lista tästä
Tarjolla myös joululounas. Katso lista tästä
Tarjolla myös joululounas. Katso lista tästä
Tarjolla myös joululounas. Katso lista tästä
Tarjolla myös joululounas. Katso lista tästä
marras
28
2023
Viherlandian Nuppulan joulutähtihuoneessa sinua odottaa upean värikäs kukkameri.
marras
13
2023
Viherlandian joulumarkkinat lauantaina 2.12. klo 10-15. Tutustu ennakkoon paikalle tuleviin torimyyjiin ja heidän tuotevalikoimiin.
marras
10
2023
Haluatko valita mieleisesi joulukuusen Viherlandian omasta kuusimetsästä? Kuusimetsämme avataan tänäkin vuonna joulukuun alussa. Liittymällä kuusiklubiin saat kutsun Kuusiklubilaisten ennakko-ostopäivään!