Lehtokotiloista eroon
Viherlandian blogi
Ahnaat lehtokotilot ovat monen puutarhurin jokakesäinen riesa. Lehtokotiloiden ruoaksi kelpaavat lähes kaikki puutarhan kasvit vihanneksista perennoihin. Lehtokotilot valtaavat tilaa ympäriltään ja leviävät helposti myös naapuritonteille.
Miten lehtokotiloista eroon?
Lehtokotiloiden hävittämiseen on olemassa useita tapoja.
Valitse sinulle sopivin Viherlandian puutarhureiden vinkeistä:
Lehtokotiloiden kerääminen
Lehtokotiloita on helppo kerätä kannelliseen ämpäriin suoraan maasta tai lehdiltä. Lopuksi etanoiden päälle kaadetaan kiehuvaa vettä, jolloin etanat kuolevat nopeasti.
Ferramol-rakeet
Luonnonmukainen apu etanoiden ja lehtokotiloiden hävittämiseen. Sen sisältämä rautafosfaatti on myrkkyä etanoille, mutta vaaratonta esimerkiksi siileille, lemmikeille ja linnuille. Ferramol-rakeita levitetään etanoiden riivaamalle alueelle tasaisesti, ja sitä lisätään sen mukaan kun etanat sitä syövät. Vaikutus on nopea, ja kasvit saavat kukoistaa rauhassa. Saatavana useita eri pakkauskokoja.
Etanageeli
Geelimäinen tuote, jota levitetään vana esimerkiksi etanoilta suojattavan kasviryhmän ympärille. Geeli muodostaa näkymättömän esteen, jota etanat eivät ylitä. ’Geelimuuri’ uusitaan tarpeen vaatiessa. Ei tapa etanoita, mutta rajaa tehokkaasti niiden kulkua.
Etanan sulkumatto
Katekangasta muistuttava musta matto, jossa on sisäänkudottuna ohut kuparilankakerros. Kuparin haju ei miellytä etanaa, ja siksi se kiertääkin maahan pingotetun maton kaukaa. Maton koko on 1 x 5 m, ja siitä on helppo leikata oman tarpeen mukaisia suikaleita. Esimerkiksi kukkapenkin voi suojata n. 10-15 cm levyisellä, tiukasti maata vasten kiinnitetyllä kankaalla. Kangas on UV-suojattu, joten se ei haperru auringossakaan. Etanageelin tapaan on ’etanaystävällinen’, eli rajaa tehokkaasti niiden kulkua mutta jättää etanan henkiin. Molempia levitettäessä kannattaa kuitenkin ensin olla varma, että rajattavalla alueella ei jo esiinny näitä tuholaisia, sillä kangas estää myös niiden poispääsyn kukkapenkistä.
Maukas vaihtoehto
Vastapainona arkiseen ruoanlaittoon, innostuin ajatuksesta valmistaa etanoista gourmetruokaa. Googlaamalla löytyi paljon ruokaohjeita lehtokotiloherkkujen valmistamiseen. Vesi kielellä katselin vastustamattomia kuvia valkosipulivoissa tirisevistä etanapalleroista.
Ennen lehtokotiloiden lautaselle päästämistä niille täytyy pitää puhdistuskuuri. Se vaihe on minun kotiloillani menossa juuri nyt. Ohjeet puhdistuskuuriin löysin täältä.
Kotiloni ovat olleet vehnäjauhokuurilla neljä päivää. Sen verran ahneita ja sottaisia ne ovat, että olen joutunut puhdistamaan astian jopa kolmesti päivässä. Täytyy myöntää, että olen vähän alkanut ihastumaan näihin söpöihin sarvipäihin.
Joutuvatko kaverit kiehuvaan veteen vai siirränkö ne lemmikeiksi tyhjäksi jääneeseen terraarioon? Ehkä jatkan ruokakuvien selaamista ja kasvatan nälkääni. Tai sitten otan selvää miten kotiloita hoidetaan lemmikkeinä. Mutta vain suljetussa tilassa, ei puutarhassa.
Asiantuntijana jutussa: Viherlandian puutarhuri
TERVETULOA VIHERLANDIAAN!
Viikko
Ravintola Eeden
Tervetuloa nauttimaan herkullista ruokaa joka päivä.
Viikko 40
MA 30.9.
- Kana-kookoskeitto (M,G)
- Jauheliha-makaroonilaatikko (L)
- Pinaattinen uunikala (L,G)
- Kasvissyöjän makaroonilaatikko (Veg)
TI 1.10.
- Minestronekeitto (G,Veg)
- Barbequebroileri, riisi (M,G)
- Possunleike (L), kurkkumajoneesi (M,G)
- Kasvispata (G,Veg)
KE 2.10.
- Aurajuustokeitto (L,G)
- Gratinoitu peltimureke (L,G), paahtoperunat (M,G)
- Lohipasta (L)
- Juurespihvit (G,Veg), remoulade (M,G)
TO 3.10.
- Hernekeitto (M,G)
- Lamminpään Lumous-possupata (L,G)
- Tomaattinen kanaleike (L)
- Tofu-pestopasta (Veg)
PE 4.10.
- Kalakeitto (L,G)
- Makkaramix (M,G), perunamuusi (L,G)
- Mantelikala (L)
- Täytetty kesäkurpitsa (G,Veg)
LA 5.10.
- Katkarapukeitto (L,G)
- Tomaattinen broileripata (L,G)
- Tumma lihapata (M,G)
- Nyhtökaura-kasvispaistos (G,Veg)
SU 6.10.
- Sellerisosekeitto (L,G)
- Uunikala, fenkoli-valkoviinikastike (L,G)
- Savustettu possunfilé (M,G)
- Yrttiperunat (G,Veg)
- Täytetyt paprikat (G,Veg)
Viikko 41
MA 7.10.
- Jauhelihakeitto (M,G)
- Omenainen härkäpata (L,G)
- Hunajabroileri (L,G), täysjyväriisi
- Kasviswokki (G,Veg)
TI 8.10.
- Koskenlaskijan katkarapukeitto (L,G)
- Täytetty kalaleike (VL), kermaviilikastike (L,G)
- Mausteinen makkata-vihannespata (M,G)
- Kreikkalainen kasvispata (G,Veg)
KE 9.10.
- Porkkanasosekeitto (L,G)
- Jauhelihalasagne (L)
- Hedelmäinen broileripata (M,G)
- Juures-soijalasagne (Veg)
TO 10.10.
- Juustokeitto (L,G)
- Silakkapihvit, tilli-voikastike (L)
- Itämainen kookospossu (M,G), riisi
- Kasvispihvit (G,Veg)
PE 11.10.
- Kanakeitto (M,G)
- Kinkku-parmesaanipasta (L ja L,G)
- Kalamurekepihvit, kermakastike (L,G)
- Kasvis-tofupasta (Veg)
LA 12.10.
- Kermainen sipuli-timjamikeitto (L,G)
- Sinappinen uunikasler (L,G)
- Pinaattiset kalarullat (VL,G)
- Syyssadon kasvikset (G,Veg)
- Kasvis-papumuhennos (G,Veg)
SU 13.10.
- Punajuuri-aurajuustokeitto (L,G)
- Gratinoitu kolmen kalan vuoka (L,G)
- Pippurihärkä (L,G)
- Kasviscouscous (Veg)
Viikko 42
MA 14.10.
- Perinteinen lihakeitto (M,G)
- Kalastajan gratiini (L,G)
- Mausteinen pulled pork (M,G)
- Nyhtökaura-vihannesgratiini (G,Veg)
TI 15.10.
- Sellerisosekeitto (L,G)
- Kaali-jauhelihalaatikko (M,G)
- Rosmariinibroileri (L,G), riisi
- Kasvis-kaalilaatikko (G,Veg)
KE 16.10.
- Intialainen kasviskeitto (G,Veg)
- Syksyinen uunikala (L,G)
- Herukkahärkä (M,G)
- Soijapapu-juurespata (G,Veg)
TO 17.10.
- Perinteinen nakkikeitto (M,G)
- Lomailijan jauhelihapihvit, kermakastike (L,G)
- Sadonkorjaajan broilerikiusaus (L,G)
- Vihannesviljelijän kasviskiusaus (G,Veg)
PE 18.10.
- Lihapullakeitto (M,G)
- Sadonkorjaajan makkarakastike (L,G)
- Broileripata (M,G), riisi
- Juurespata (G,Veg)
LA 19.10.
- Muikkukeitto (L,G)
- Kalkkunapata (L,G), riisi-ohralisuke (M)
- Possupihvit, omena-rakuunakastike (L,G)
- Hernepihvit, kurkkukastike (G,Veg)
SU 20.10.
- Sieni-juustokeitto (L,G)
- Ranskalainen kalapata (L,G)
- Ylikypsää härkää (M,G)
- Voi-persiljaperunat (L,G)
- Kasviscurry (G,Veg)
Viikko 43
MA 21.10.
- Kasvissosekeitto (L,G)
- Appelsiinikala (L,G)
- Sipulinviljelijän possupata (L,G)
- Intialainen pinaattijuusto (G)
TI 22.10.
- Tulinen linssikeitto (G,Veg)
- Mangohärkä, riisi (M,G)
- Syksyinen sieni-kinkkupasta (L) ja (L,G)
- Sieni-kasvispasta (Veg)
KE 23.10.
- Pinaattikeitto (L,G)
- Kookoskala (M,G)
- Jauhelihapuikot, salsakastike (M)
- Meksikolainen kasvispata (G,Veg)
TO 24.10.
- Tomaatti-paprikasosekeitto (G,Veg)
- Sirtuunabroileri (L,G)
- Perinteinen liha-perunalaatikko (L,G)
- Härkäpapupaistos (G,Veg)
PE 25.10.
- Juusto-juureskeitto (L,G)
- Mausteinen kebab-kasvishöystö, riisi (M,G)
- Stroganov (L,G), persiljaperunat
- Pinaattiletut (L)
LA 26.10.
- Kermainen kaalikeitto (L,G)
- Kalaleike (L), kermaviilikastike (L,G)
- Curryhärkä, kasvisriisi (M,G)
- Kurpitsa-juureskastike (G,Veg)
SU 27.10.
- Tomaattikeitto (L,G)
- Kirsikkabroileri (L,G)
- Uunikala, vuohenjuustokastike (VL, G)
- Kasvismuhennos (G,Veg)
- Perunaröstit (L,G)
Viikko 44
MA 28.10.
- Makkarakeitto (M,G)
- Maissipaneroitu kalaleike (L), tsatsiki (L,G)
- Tomaatti-pekonipossu (M,G)
- Tomaattinen nyhtökaurapaistos (Veg)
TI 29.10.
- Herkkusienikeitto (L,G)
- Perinteinen jauhelihakastike (L,G)
- Valkosipulibroileri (M,G)
- Kasvispihvit (G,Veg)
KE 30.10.
- Katkarapu-maissikeitto (M,G)
- Kreikkalainen liha-kasvisvuoka (L,G)
- Broileria ja inkiväärikasviksia (M,G), riisi
- Munakoiso-perunavuoka (G,Veg)
TO 31.10.
- Kylmäsavulohikeitto (L,G)
- Gratinoitu jalapeno-juustouunimakkara (L,G)
- Broileri-juuresvuoka (L,G)
- Gratinoitu juurespaistos (G,Veg)
PE 1.11.
- Palternakkasosekeitto (L,G)
- Barbequehärkä, riisi (M,G)
- Uunikala, cheddarjuustokastike (VL,G)
- Sieni-juurespata (G,Veg)
LA 2.11. Pyhäinpäivä
SU 3.11.
Viikko 45
MA 4.11.
- Makkarakeitto (M,G)
- Maissupaneroitu kalaleike (L), tsatsiki (L,G)
- Tomaatti-pekonipossu (M,G)
- Tomaattinen nyhtökaurapaistos (Veg)
TI 5.11.
- Herkkusienikeitto (L,G)
- Perinteinen jauhelihakastike (L,G)
- Valkosipulibroileri (M,G)
- Kasvispihvit (G,Veg)
KE 6.11.
- Katkarapu-maissikeitto (M,G)
- Kreikkalainen liha-kasvisvuoka (L,G)
- Broileria ja inkiväärikasviksia (M,GI, riisi
- Munakoiso-perunavuoka (G,Veg)
TO 7.11. Eedenin riistapäivät 7.-9.11.
- Palsternakkasosekeitto (L,G)
- Haukimurekepihvit (L)
- Saksanhirvenkäristys, voiperunat (M,G), puolukkaa
- Härkäpapu-juurespata (G,Veg)
PE 8.11. Eedenin riistapäivät 7.-9.11.
- Juures-juustokeitto (L,G)
- Riistapyörykät, kermakastike (L,G)
- Paistetut muikut (L), pottumuusi
- Sieni-juurespata (G,Veg)
LA 9.11. Eedenin riistapäivät 7.-9.11.
- Maa-artisokkakeitto (L,G)
- Riista-juureskiusaus (L,G)
- Muikkupihvit, tilli-kermaviilikastike (L,G)
- Siirappijuurekset (G,Veg)
- Herne-lanttupihvit (G,Veg)
SU 10.11. Isänpäivä
AJANKOHTAISTA
loka
05
2024
loka
05
2024
Isänpäivälounas su 10.11.2024
Tervetuloa isänpäivälounaalle su 10.11.2024!
loka
03
2024
Syksyn 2024 Kukkapajat
Tule tekemään itse! Järjestämme syksyn aikana Kukkapajoja, joihin voit tulla valmistamaan itse erilaisia sidontatöitä leikkokukista tai valmistamaan kauniin syysistutuksen asiantuntijamme opastuksella.