Meillä viljellyt joulutähdet
Viherlandian Nuppulan joulutähtihuoneessa sinua odottaa upean värikäs kukkameri.
Kevät on monelle aikaa, jolloin puutarhanhoitovietti on suurimmillaan. Innostusta kannattaa kuitenkin säästää myös syksyn kuulaille kuukausille, sillä juuri nyt istutusaika on parhaimmillaan.
Suurimmat helteet ovat jo ohi ja ilma on sateidenkin puuttuessa kosteampaa kuin keskikesällä. Myös öiden viileys ja päivän vääjäämätön lyhentyminen takaavat sen, että maa varastoi kosteuden paremmin kuin vielä pari kuukautta sitten. Tämä taas on ilo-uutinen hieman laiskemmalle kastelijalle.
Useat taimet ovat näin syksyllä upeimmillaan ja istuttaja pääsee heti ihastelemaan työnsä tulosta. Moni pensas hehkuu upeissa ruskaväreissä ja myös kokonsa puolesta ne yleensä peittoavat kevätistutuksissa tarjolla olleet lajitoverinsa. Perennat taas ovat ehtineet kesän kasvatuksen myötä kasvattaa ruukkuihinsa mittavan juuriston, jonka turvin ne lähtevät nopeasti kasvuun seuraavan kevään koittaessa.
Suurinta osaa taimista voi istuttaa niin pitkään kun vaan lapio maahan uppoaa; hyvällä onnella vielä marraskuussakin! Syys- ja lokakuu ovat esimerkiksi erinomaista aikaa istutella puita, pensaita ja perennoja. Astiataimien ei tarvitse ehtiä juurtua kasvupaikalleen, sillä ne talvehtivat mainiosti olemassa olevan juuristonsa voimin.
Syksyisin istutuslannoitus hoituu typettömällä syyslannoitteella, lisäksi valta-osa puutarhan kasveista arvostaa hyvin kalkittua kasvualustaa. Tiesitkö, että esimerkiksi omenapuulle tulisi antaa istutusvaiheessa 7 kg kalkkia? Tämä takaa puun hyvän kasvuunlähdön. Vastakohtana omppujen reilulle kalkin tarpeelle ovat esim. havukasvit, alppiruusut ja hortensiat, jotka viihtyvät parhaiten hapahkossa multamaassa. Muista siis Havu-rodomulta jo istutusvaiheessa!
Viikko
Tervetuloa nauttimaan herkullista ruokaa joka päivä.
Kattaukset klo 11.30 ja 13.30. Varaukset Eedenin kassalta tai p. 010 617 1920
Tarjolla myös joululounas. Katso lista tästä
Tarjolla myös joululounas. Katso lista tästä
Tarjolla myös joululounas. Katso lista tästä
Tarjolla myös joululounas. Katso lista tästä
Tarjolla myös joululounas. Katso lista tästä
marras
28
2023
Viherlandian Nuppulan joulutähtihuoneessa sinua odottaa upean värikäs kukkameri.
marras
13
2023
Viherlandian joulumarkkinat lauantaina 2.12. klo 10-15. Tutustu ennakkoon paikalle tuleviin torimyyjiin ja heidän tuotevalikoimiin.
marras
10
2023
Haluatko valita mieleisesi joulukuusen Viherlandian omasta kuusimetsästä? Kuusimetsämme avataan tänäkin vuonna joulukuun alussa. Liittymällä kuusiklubiin saat kutsun Kuusiklubilaisten ennakko-ostopäivään!