Puutarhurin päivä Viherlandiassa

Puutarhurin arki on usein paljon muuta kuin ruusuinen mielikuva ammatista.  Toisaalta, kukapa ei tykkäisi työskennellä elävien kasvien keskellä talvipakkasellakin. Kävin Viherlandiassa seuraamassa mitä kaikkea puutarhurin monipuoliseen työpäivään sisältyy.

Viljelypuutarhuri Kirsi Häkkinen on työskennellyt Viherlandiassa kaksi vuotta. Hänen työtehtäviinsä kuuluu pääasiassa tuotannon viljelytyöt kesäkukkien ja joulutähden parissa.

-Työ on melko fyysistä, raskaampaa kuin moni puutarhurin työstä kuvittelee, Kirsi kertoo.

Liikkuva työ on kuitenkin monelle yksi syy alan valintaan. Istumatyön aiheuttamat haitat eivät tätä alaa koske. Kun pitää huolta oikeista työasennoista, kestää kroppa raskaitakin työtehtäviä. – Tässä työssä liike ei lopu, mutta eipähän pääse jämähtämään paikalleen, Kirsi hymyilee.

Puutarhuri tekee monta pientä päätöstä päivässä, niillä on merkitystä pitkälle tulevaan. Syksyllä tilattu siemen kasvaa kauniina kesäkukkana vuoden päästä asiakkaan parvekkeella.

-Minä teen kukkien ja vihannesten taimien lajikevalinnat ja viljelysuunnitelman melko itsenäisesti edellisen kauden kokemusten, kysynnän ja muistiinpanojen perusteella. Tuotantopäällikkö Jyrki Tahvonen tarkistaa ja hyväksyy suunnitelman, sekä kantaa lopullisen vastuun viljelymääristä. Jyrki huolehtii myös viljelytarvikkeiden ostosta koti- ja ulkomailta.

Tällä hetkellä eletään jo tulevaa kesää. Viljelysuunnitelmat ovat jo viittä vaille valmiina. – Asiakkaille pitää olla aina jotain uutta tarjottavaa ja valikoiman on pysyttävä monipuolisena, Kirsi kertoo.

Kirsin työpäivä alkaa usein aamuvarhain. Leikkokukkaosastolla oli tällä kertaa paikalla työkaveri Pia, jonka kanssa toivotetaan hyvät huomenet.


Nuppulan joulutähdet ovat vaativia hoidettavia. Tähtöset tarvitsevat joka päivä valoa, kastelua ja oikeanlaista hoitoa, jotta ovat myyntivalmiita isänpäivään mennessä. Päivän ensimmäinen kaksituntinen vierähtääkin joulutähtihuoneessa.


Kirsi tarkistaa Nuppulan uuden joulutähden kuntoa. Uudesta Christmas Aurora-lajikkeesta tulee kaunis joulunpunainen.


Aamukahvin jälkeen on tapaaminen Koroisten puutarhan Reeta Rouhiaisen kanssa. Hänen kanssa käydään läpi kesäkukkakuvastoja ja saadaan paljon arvokasta tietoa uutuuskasveista.


Pitkäaikaiset yhteistyökumppanit ovat tärkeä osa verkostoa. Tietotaito lisääntyy yhdessä oppien ja kokemuksia vaihtaen.


Kahvila-Ravintola Eedeniä viihtyisämpää työpaikkaruokalaa saa etsiä. Kirsi tykkää syödä yleensä henkilökunnan kahvitilassa, mutta tällä kertaa lounas nautitaan yhteistyökumppanin kanssa ravintolan puolella.


Loppupäivä sujuu viljelysuunnitelman parissa. Koko suunnitelma on saatava tehtyä parissa, kolmessa viikossa, joten kiirettä on tälläkin rintamalla. Sen verran raotetaan salaisuuden verhoa, että tulevan kesän uutuuksia ovat ainakin nukkeasteri, tähtilobelia ja enkelinkukka.


Nuppulan ruusut meinasivat unohtua! Kun ruusupuutarhuri Sirpa ei ole työvuorossa, kerää Kirsi ruusut aamuisin. Ruusujen on oltava valmiina leikkokukkaosastolla klo 9.30, jotta floristit pääsevät jatkokäsittelemään niitä.

Mikä puutarhurin työssä on parasta Kirsi? – Tässä näkee työnsä tuloksen. Tosin ei kovin pikaisesti, tämä on pitkäjänteistä työtä. Viljelyssä on aina monta elävää ja liikkuvaa osaa, mutta ajan tuomalla kokemuksella onnistuu melko varmasti, hän kertoo.

Entä haastavinta? -Täytyy oppia sietämään erilaisia työskentelyolosuhteita: välillä on kylmä, toisinaan taas tukalan kuuma. Haastavaa on myös työn sesonkiluonteisuus. Keväisin on todella kiire ja painetta siitä, että kaikki työt saa tehtyä ajallaan. Syksyisin on vähän rauhallisempi työtahti, mutta joulutähti viljelykasvina asettaa syksyynkin oman paineensa. Toisaalta, kun työssä onnistuu, on se tosi palkitsevaa, Kirsi juttelee.

Mikä on lempikukkasi? – Kielo. Ja valkoinen pioni on myös todella kaunis, sitä kasvaa pihassani paljon.

Lopuksi Kirsi haluaa vielä antaa erikoismaininnan. – Maailman parhaat työkaverit antavat paljon iloa päivään!