Ystävät ovat tänä kesänä hämmästelleet Varpun pikkupihalle ilmestynyttä herttaista ruusupuuta. Mistä se on tullut ja miten pensas voi muuttua puuksi?

Hämeenlinnan Aulangontien betoninen kerrostalorivistö 90-luvulla. Talo numero 20:n pihassa nainen puuhastelee ruusupensaan luona. Ruusupensas kasvaa talon ja kadun välissä tuomipihlajan vieressä. Karmiininpunaiset ruusut ilahduttavat talon asukkaita ja tiellä kulkijoita.

Ei ruusupensas mitenkään erikoinen ole, samanlaisia kasvaa myös naapurissa ja tien toisella puolella. Joka kesä Varpun äiti näkee ensimmäisen kerroksen ikkunasta ruusupensaan kukkivan. Ehkä siihen on jo tottunut, ruusujahan kasvaa siellä täällä. Ruusunkukat kertovat kuitenkin että on keskikesä, niissä on kesän väri.

Varpu vierailee usein äitinsä luona ja huomaa, että ruusupensaan luona on myös vierailtu – joku tuholainen tykkää pensaasta kovin. Varpu ottaa puutarhasakset ja leikkelee tuhoutuneita oksia pois. Tästä tulee hänelle tapa, samalla sitä hoitaa pensasta kun äitiäkin.

Valamonruusu, vallmoros, unikkoruusu…

Vuosituhannen alussa, äidin kuoltua, Varpu kaivoi Aulangontien ruusupensaasta juurakon omalle pihalleen Jyväskylään. Hän istutti sen etelänpuoleisen rivitalopihansa päätyyn.

Kerran puutarhaohjelmaa katsoessaan Varpu tunnisti pensaan valamonruusuksi (Rosa Splendens). Ruotsissa vastaavaa ruusua on kutsuttu jo pitkään nimellä vallmoros (unikkoruusu), joka Suomessa muuttui muotoon valamoros ja sai suomenkieliseksi nimekseen valamonruusu. Valamonruusun nimi ei liity Valamon luostariin.

Kesällä 2014 Varpu vieraili erään taiteilijan luona ja ihastui hänen pihassaan kasvavaan ruusupuuhun. Varpu poimi hyvän idean ja päätti sitoa oman ruusupensaansa samalla tavalla.

Tarvittiin muutama tukipuu, paksua narua, hyvät hansikkaat, puutarhasakset ja naapurin mies avuksi. Varret sidottiin nipuksi ja kiinnitettiin tukipuihin narulla. Ylimääräiset oksat ja lehdet leikeltiin pois, jotta pensas alkoi näyttää puulta.

Valamonruusua on helppo hoitaa

Iloisen kahdeksankymppisen Varpun luona käy usein ystäviä ja tuttuja. Ruusupuun luona sen sijaan vierailee kutsumattomia vieraita – edelleen. Varpu irrottelee ruusukääriäisen tekemiä lehtisykeröitä pois ja kopistelee kepillä oksia, jolloin ”madot lentelevät”.

Heinäkuisen kukinnan jälkeen ruusupuu tekee kiulukoita eli ruusunmarjoja. Varpu keräilee kiulukoita ja kuihtuneita kukkia pois, muutamia hän jättää talveksi lintujen iloksi.

Multa-hiekkamaa, aurinkoinen paikka, kevyt lannoitus ja tuholaisten hätistely – näillä keinoilla Varpu on pärjännyt ruusunsa kanssa. Valamonruusu on hänen mielestään kaunis ja helppohoitoinen kasvi huolettomalle puutarhurille.

Ruusupuu näyttää Varpun pihalla todella kauniilta ja persoonalliselta juuri nyt. On ihmeellistä, että kerrostalopihan pensas muuttui rivitalopihassa ruusupuuksi – eräänlaista kasvin jalostamista sekin.

Lähde: (Pirkanmaan perinnepiha www.perinnepiha.fi [Alanko, P., Joy, P., Kahila P. & Tegel Satu 2009: Suomalainen ruusukirja. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä. Alanko, Pentti ja Kahila, Pirkko 2005: Palavarakkaus ja särkynytsydän. Karisto Oy, Hämeenlinna.]).

Hyvä aika istuttaa perennoja!

Loppukesällä moni piha loistaa komeimmillaan, sillä silloin kukassa ovat kymmenet erilaiset perennat. Hyvin hoidettu kukkapenkki on oikea katseenvangitsija, ja harkituilla lajikevalinnoilla takaa kukkaloiston koko kesäksi pitkälle syksyyn.

Moni perenna on upeimmillaan ryhmänä, vain harvan kasvin kohdalla voidaan sanoa että yksi riittää kauniiseen lopputulokseen. Usemman kasvin muodostamista ryhmistä koottua laajaa kukkapenkkiä on myös helpompi hoitaa, sillä silloin kasvit eivät pääse tukahduttamaan toinen toistaan yhtä helposti kuin monen sekalaisen yksittäistaimen penkissä. Nyrkkisääntönä voidaankin sanoa, että varaa aina vähintään neliömetrin tila lajikkeelle, oli se neliömetri sitten kapean suikaleen tai aaltoilevan lieriön muodossa.

Uutta penkkiä tehdessä taimille tulee malttaa jättää kasvutilaa. Monella keskikokoisella perennalla istutusväli saa olla 30-40cm, pioneilla, nauhuksilla ja vaikkapa töyhtöangervolla 50cm. Ryhmä saattaa näyttää perustamisen jälkeen harvalta, mutta jo vuoden tai viimeistään kahden kuluttua se on yleensä rehevöitynyt kauniin kattavaksi. Alkuvaiheessa kitkennästä tulee huolehtia säännöllisesti, mutta myöhemmin, kun kasvustot peittävät mullanpinnan, rikkojenkin kasvu on jo huomattavasti vähäisempää.

Nyt on oiva aika joko täydentää vanhoja istutuksia tai perustaa kokonaan uutta, sillä perennavalikoimamme on vielä runsas ja taimet rehevässä kasvussa. Koko perennavalikoimamme mukaan luettuna meillä viljellyt muhkeat Nuppulan perennat löydät taimimyymälästämme!

Kurjenpolvesta tulee nopeasti mieleen kukkapenkin kauttaaltaan peittänyt lehtimatto, josta pienet sirot kukat kurkistelevat pitkissä varsissaan. Näiden perinteisten peitto- ja tuoksukurjenpolvien lisäksi lajikkeita löytyy erilaisiin istutuksiin ja tarpeisiin. Kukkivina maanpeitekasveina kurjenpolvet ovat omaa luokkaansa.

Kurjenpolvet (Geranium) ovat helppohoitoisia, nopeasti rönsyillään leviäviä ja kestäviä perennoja. Erilaiset kurjenpolvilajikkeet ovat mainioita esim. puiden aluskasveina, pensaiden reunuskasveina, rinteissä, kivikoissa, istutusaltaissa tai paikoissa, joissa kasvi saa levitä vapaasti peittäen maan alleen.

Kurjenpolvet ovat vaatimattomia kasvualustan ja valon osalta: ne pärjäävät niukkaravinteisessakin maassa, auringosta puolivarjoon. Kasvi sopii myös malttamattomalle puutarhurille, sillä pienet lehdet puskevat maasta ylös ensimmäisten joukossa alkukeväällä.

Kurjenpolvet kukkivat useita viikkoja kesä-heinäkuussa. Poistamalla kuihtuneita kukkia, saa uusia tilalle ja kukinta voi jatkua pitkälle syksyyn. Kurjenpolvien kukat ovat yleensä liloja, valkoisia tai sinisiä lajikkeesta riippuen. Useiden lajikkeiden lehdet värittyvät syksyllä kauniin punaisiksi.

Kurjenpolvia on olemassa useita kymmeniä erilaisia,
tässä Viherlandian puutarhurin TOP 4:

Värikäs verikurjenpolvi (Geranium sanguineum)
Kestävä ja pitkään kukkiva verikurjenpolvi on saanut nimensä lehtien kauniin verenpunaisesta syysväristä.
Korkeus: 20–30 cm
Kasvutapa: Kasvaa ja leviää pensasmaisesti
Kukinta: Kesä–elokuu. Kukat ovat punavioletit tai valkoiset
Kasvupaikka: Aurinko, kuiva–tuore, vähäravinteinen.

Huumaava tuoksukurjenpolvi (Geranium macrorrhizum)
Tuoksukurjenpolvi on vaatimaton kasvupaikkansa osalta. Ilmestyy maan alta pian lumen sulattua. Lehdet tuoksuvat hieman mäntysuovalle ja niihin muodostuu kauniin punainen syysväri.
Korkeus: 20–30 cm.
Kasvutapa: Mattomainen, tiheä lehdistö. Laji leviää voimakkaasti.
Kukinta: Kesä–heinäkuu. Kukat ovat liilanpunaiset, valkoiset tai puna-valkoiset lajikkeesta riippuen.
Kasvupaikka: Aurinko–varjo; kasvualusta kuivahko tai tuore, keskiravinteinen.

Tiheäkasvuinen peittokurjenpolvi (Geranium x cantabrigiense)
Peittokurjenpolvi leviää hillitymmin kuin tuoksukurjenpolvi. Tuoksuva kasvi kukkii jopa elokuuhun saakka.
Korkeus: 10–20 cm.
Kasvutapa: Mattomainen, hyvin tiheä lehdistö.
Kukinta: Kesä–heinäkuu. Kukat ovat violetinpunaiset tai valkoiset.
Kasvupaikka: Aurinko–puolivarjo; kasvualusta kuiva tai tuore, keskiravinteinen.
Taimiväli: 30 cm.

Herkkä neidonkurjenpolvi (Geranium sanguineum var. striatum)
Sopii kivikko- ja maanpeitekasviksi puiden tai pensaiden alle. Hillittykasvuinen, muodostaa tiivistä ja peittävää kasvustoa.
Korkeus: 15 cm.
Kasvutapa: Pensasmainen. Pitää hyvin kasvumuotonsa.
Kukinta: Heinä–heinäkuu. Hennon vaaleanpunaiset kukat.
Kasvupaikka: Aurinko-puolivarjo

Kurjenpolvia kasvaa myös luonnonvaraisena Suomessa. Ainakin tämän tutun juhannuskukan, metsäkurjenpolven (Geranium sylvaticum) tunnistaa jokainen.

Asiantuntijana jutussa: Viherlandian puutarhuri

Hyönteiset pölyttävät kukkia ja huolehtivat puutarhan, terassin ja parvekkeen ekologisesta tasapainosta hävittämällä tuhohyönteisiä.

Puutarhan hyvinvoinnin kannalta tärkeiden hyönteisten luonnolliset pesintä- ja talvehtimispaikat ovat käyneet yhä harvinaisemmiksi. Hyönteishotellit tarjoavat oivan mahdollisuuden hyönteistensuojeluun siistissä ja hoidetussa puutarhassa tai jopa kaupunkiparvekkeella.

Pihan tärkeät hyönteiset

Hyönteiset ovat välttämättömiä luonnon ekologiselle tasapainolle. Villimehiläiset pölyttävät omenoiden, päärynöiden, kirsikoiden, mansikoiden ja monien muiden hedelmä- ja marjakasvien kukkia. Ilman pölytystä ei voi kehittyä ainuttakaan hedelmää tai marjaa. Villimehiläisten pistin on niin heikosti kehittynyt, ettei se kykene läpäisemään ihmisen ihoa.

Leppäkertut, harsokorennot, pihtihäntäiset ja kärpäshukat auttavat puutarhassa hävittämällä suuren määrän tuhohyönteisiä. Ne ovat tärkeä osa luonnonmukaista kasvinsuojelua. Leppäkertut syövät yhden vuoden aikana tuhansia kirvoja, ja mitä enemmän kirvoja on tarjolla sitä enemmän munia naaras tuottaa ja sitä enemmän syntyy uusia toukkia ja edelleen leppäkerttuja. Harsokorentojen toukat syövät mm. punkkeja, ripsiäisiä, toukkia, kaskaita ja kirvoja. Yksi toukka syö kehityksensä aikana tuhansia vihannespunkkeja tai satoja kirvoja. Pihtihäntäiset taas käyttävät ravinnokseen vihannespunkkeja, kirvoja ja verikirvoja. Kärpäshukat ruokkivat toukkiaan kirvoilla, kaskailla ja kirvojen toukilla. Tämä vähentää kemiallisten kasvinsuojeluaineiden käytön tarvetta ja auttaa ympäristöä näin voimaan paremmin.

Kaupungistuminen ja teollistuminen ovat saaneet aikaan sen, että hyönteisten luonnolliset talvehtimis- ja pesäpaikat ovat vähentyneet vuosi vuodelta. Myös ihmisten pihanhoidolliset toimet vähentävät suojapaikkoja. Siisteillä ja hyvin hoidetuilla pihoilla ja puutarhoissa nämä hyödylliset hyönteiset saattavat kärsiä asuntopulasta. Sijoittamalla hyönteishotellin omalle pihalle tai parvekkeelle jokainen voi tarjota näille apureille luonnollisen suoja- ja pesäpaikan. Näin tuhohyönteisten luontaiset viholliset löytävät talvehtimispaikkoja, ja näitä on sitten valmiiksi paikalla, jos tuhohyönteisiä ilmaantuu maisemiin. Hyönteishotellit ovat jo yleinen näky Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Mistä hyönteishotellit on tehty?

Hyönteishotelleissa on erilaisia ”huoneita”, joissa on elintilaa monille hyötylajeille. Täytteenä käytetään luonnonmukaisia materiaaleja, joista muodostuu koloja hyönteisten suoja- ja lisääntymispaikoiksi. Hotelleissa käytetään mm. käpyjä, meriheinää, kuoriketta, kutterilastua, bambukepeistä tehtyjä putkia, puuta, järviruokoa, sammalta ja tuohta. Leppäkertut pitävät kuorikkeesta ja kävyistä, harsokorennot kävyistä, mehiläiset ja muut petopistiäiset viihtyvät koloissa. Avarassa suojatussa tilassa tarjotaan talvehtimismahdollisuus päiväperhosille, kuten sitruunaperhoselle, nokkosperhoselle ja amiraaliperhoselle.

Hyönteishotellin sijoituspaikka

Hyönteishotelli tulisi ripustaa aurinkoiselle, tuulelta ja sateelta suojatulle paikalle lounas-etelä-kaakko -suunnalle. Hotellin tulisi olla 1-2 metrin korkeudella ympäröivän kasvillisuuden yläpuolella. Paikka voi olla talon tai varaston seinä, pensasaita tai vaikkapa kerrostalon parveke. Myös siitepölyä ja mettä tuottavien kasvien kasvaminen lähietäisyydellä on hyödyksi.

Hyönteishotellin voi ripustaa mihin aikaan vuodesta tahansa. Jo helmikuun loppupuolella ensimmäiset villimehiläiset saattavat olla etsimässä suojapaikkaa. Loppusyksystä taas monet aikuiset päiväperhoset etsivät talvehtimispaikkaa. Laadukkaat materiaalit ja viimeistelty ulkomuoto varmistavat sen että se käy vaikka puutarhakoristeesta.

Tule myymäläämme tai nettikauppaamme valitsemaan oma hyönteishotellisi ja anna pihasi tärkeille hyönteisille suojapaikka!