Näin kylvät kevään siemenet

Taimikasvatus on helppoa ja palkitsevaa

Siementen kylväminen

  • Valitse kasvualustaksi uutta, puhdasta kasvuturvetta tai hiekkapitoista kylvömultaa.
  • Kylvä siemenet pussissa olevien ohjeiden mukaan.
  • Kylvöastiaksi sopivat erilaiset rasiat ja purkit. Tärkeää on, että ne ovat puhtaita ja niissä on reikä pohjassa. Myynnissä on myös monenlaisia käytännöllisiä pienoiskasvihuoneita ja kylvöruukkuja, jotka ovat kokeilemisen arvoisia.
  • Levitä siemenet harvaan kasvualustan pinnalle ja peitä ohuella multakerroksella. Isot siemenet voi istuttaa suoraan ruukkuihin.
  • Kostuta multa sumuttamalla ja pidä tasainen kosteus koko ajan.
  • Kylvös on hyvä peittää muovikelmulla, jotta tasainen kosteus säilyy. Tee kuitenkin kelmuun ilmareikä, etteivät siemenet homehdu.
  • Useimmat siemenet itävät lämpimässä 20-24 asteessa.

Taimien koulinta

  • Taimet koulitaan eli siirretään omiin ruukkuihin heti, kun sirkkalehtien jälkeen ensimmäinen lehtipari on kasvanut.
  • Taimet sijoitetaan valoisaan paikkaan ja kastellaan puhtaalla haalealla vedellä.

Taimien karaiseminen

Noin viikkoa ennen ulos istuttamista taimet kannattaa karaista eli totuttaa ulkoilmaan. Vie taimet päivällä ulos ja tuo illan viiletessä takaisin sisälle. Karaisu on tehtävä vähitellen, koska liian nopea lämpötilan laskeminen aiheuttaa kasvun pysähdyksen.
Taimikasvatus

Kekkilän kylvömulta
Kylvömulta on kaikkiin siemenkylvöihin tarkoitettu erikoismulta. Kevytrakenteinen ja ilmava, hienojakoista vaaleaa turvetta ja hiekkaa sisältävä multa on ihanteellinen kasvualusta pienille hentojuurisille taimille. Kylvömulta on kalkittu, miedosti lannoitettu ja siihen on lisätty juuriston kehittymistä ja juurtumista parantavaa humushappoa.

Luomu taimimulta Grobiootti™
Kompostiseoksella lannoitettu laatumulta kyvöihin ja taimikasvatukseen. Sisältää luonnonmukaisia hyötymikrobeja, jotka vahvistavat kasvin alkuun lähtöä ja kasvua. Parantaa vastustuskykyä vanhan ruukun tai siementen mukana siirtyviä taudinaiheuttajia vastaan. Hyväksytty luonnonmukaiseen tuotantoon.

Kuvat: Nelson Garden, Kukkainfo ja Viherlandia

Kylvetään kevään siemenet

Tammikuussa on hyvä aika kylvää chilin siemenet ja ottaa tuntumaa multaan pitkästä aikaa. Tutkimme Viherlandian puutarhuri Tiina Salosen kanssa kevään 2017 uutuussiemeniä ja kylvimmekin parit. Tästä alkaa kevät!

– Yksi kevään uutuuksista on Tsinnia, ’Zinderella Peach’, Tiina kertoo. Se kukkii kauniin oranssin ja roosan värisin kukin, joissa tummempi keskusta. Tsinniaa on helppo esikasvattaa ja hoitaa. Kukinta-aika on heinä-syyskuu.

Nelson Gardenin siemenet täyttävät jo puolet Viherlandian siemenosastosta heti tammikuun alussa. Tiina valitsee kylvettäväksi, kauniin ruskean ’Chocolate Scotch Bonnetin’, jossa on hedelmäinen maku, vahvuus 100.000-300.000 scovillen asteikolla sekä erittäin tulisen ’Trinidad Scorpion’, jonka tulisuus on yli miljoona.

Täytä taimikasvatusastia mullalla ja tasoita pinta. 2. Suihkuttele vettä tasaisesti mullan päälle. 3. Pussissa on neljä siementä, ole tarkkana.

4. Kylvetään siemenet tasaisin välein ja ripotellaan kevyt kerros multaa päälle.
5. Suljetaan astian kansi ja viedään valoisaan & lämpimään paikkaan itämään.

Tiina tykkää viljellä kasveja siemenestä saakka, koska valikoima on paljon laajempi kuin taimia ostettaessa. – Oma tietämys kasvaa myös viljelyn myötä ja pystyn neuvomaan asiakkaitakin paremmin, hän kertoo.

Eikä pidä unohtaa kasvun ihmettä. Kun vihreät sirkkalehdet ilmestyvät, herää kokenut puutarhurikin talviunestaan uuteen kevääseen takuuvarmasti.

Tiina viljelee kotonaan joka vuosi ainakin chliliä, tomaattia, avomaan kurkkua ja kesäkurpitsaa. Ensin hän kasvattaa taimia ikkunalaudoilla ja pöydillä lisävalon kanssa. Kesän kynnyksellä Tiina siirtää taimet muoviruukkuihin tai istutussäkkeihin talon eteläseinustalle. – Satoa on tullut hyvin ilman kasvihuonettakin, kun muistaa kastella tarpeeksi ja lannoittaa, Tiina kertoo.

Tulevana kesänä Tiina aikoo kokeilla latva-artisokkaa. – Aloitan viljelyn siemenestä tammi-helmikuussa ja istutan taimet lavakaulukseen kesäkuussa, Tiina suunnittelee.

Tässä vielä muutamia poimintoja kevään 2017 uutuussiemenistä Nelson Gardenilta:

Sipuli, ’White Lisbon’ Hento pillisipuli, jonka maku on mieto ja miellyttävä. Maukas varhaisvihannes ja hieno raaka-aine kaikkeen ruoanlaittoon. Kylvönauhan avulla saat sopivan taimivälin.
Salaatti, Baby Leaf mix. Herkullinen salaattilajikesekoitus sisältää 6 eri salaattilajiketta. Helppohoitoinen, nopeakasvuinen ja satoisa. Kylvönauhan avulla saat sopivan taimivälin.
Tomaatti ’Hildares’ F1. Klassinen punainen tomaatti aikaiseen sadonkorjuuseen.
Ahkeraliisa ’Cha Cha’ F1 mixture, jonka kukissa tyylikäs värisekoitus punaista, oranssia, lohenpunaista ja valkoista. Upea ruukkukukka. Viihtyy ulkona, kukkii runsaasti myös varjossa. Sietää myös sateisen ja kylmän kesän, ei kuitenkaan hallaa.

 

Ja sitten erittäin helppo tapa aloittaa taimikasvatus myös heille, jotka eivät halua työntää sormia multaan. Easy to Grow – esikasvatussetti, joka sisältää siemenet, ravinteet ja pienoiskasvihuoneen. Settejä löytyy useita erilaisia tomaateista salaatteihin.

Easy to Grow, Rucola. Fiksu pakkaus sisältää kompostoitavalla kookosmullalla, turpeella ja ravinteilla täytettyjä kennoja pakkauksessa, joka toimii minikasvihuoneena. Lisää vain vesi. Sisältää kahden rukolalajikkeen siemeniä: 3 kennoa ’Victoria’-lajiketta ja 3 kennoa ’Dentellata’ -lajiketta.

Lisää siemeniä ja uutuuksia saapuu myymälään tulevina viikkoina runsaasti!
Katso tarkemmat ohjeet taimikasvatukseen täältä.
Osa kuvista: Nelson Garden ja Kukkainfo
Osa teksteistä: Nelson Garden