Mistä kasvit tulevat myymälöihin? Viherlandiassa myytävänä olevat sisäkasvit ostetaan pääsääntöisesti Hollannin kukkahuutokaupasta. Puutarhuri kertoo, kuinka kukkaostoksia tehdään jättihuutokaupassa ja miten kasvit päätyvät myymälään.
Viherlandian puutarhuri Annukka Pääkkönen käy muutaman kerran vuodessa Hollannin Aalsmeerissa ostoksilla. Eikä millä tahansa shoppailureissulla, vaan valtavassa kukkahuutokaupassa, joka tunnetaan kasvialalla nimellä ”Kello”.
Euroopan suurinta ja arvostetuinta kukkahuutokauppaa meklaroidaan vuoden jokaisena arkipäivänä. Ostajat tulevat kaikkialta Euroopasta. -Minä olen usein ainoa nainen miesvaltaisessa ostajajoukossa, Annukka hymyilee.
Hollannissa on valtavasti kasvihuoneita, joissa viherkasveja viljellään taimesta alkaen. – Taimia ostetaan ympäri maailmaa, Annukka kertoo. Osa kasveista tuotetaan kokonaan Hollannissa. Kookkaita kasveja ei yleensä kasvateta Hollannissa, vaan alkuperä saattaa olla esimerkiksi Afrikassa. Viljelijät ympäri Hollantia ja muualta Euroopasta tuovat viljelemiään kasveja Aalsmeeriin myytäväksi.
Sekuntipeliä kellolla
Kukkahuutokauppa alkaa aamuisin klo 6.30, mitä ennen on ostajilla mahdollisuus käydä kurkkaamassa varastohallin puolella huutokauppaan tulevia kasveja. Kaikkia kasveja ei ehdi aamulla katsastamaan, vaan ostaminen tapahtuu huutokaupan aikana, jolloin valtavat kukkarullakot kulkevat liukuhihnalla ostajien ohi.
Yhden huutokauppapäivän aikana yhdessä huutokauppahallissa myydään n. 6000-12000 kasvirullakollista kukkia. Koko huutokaupparakennus on 990 000 m2 kokoinen ja siellä on viisi eri huutokauppahallia. Yhdessä hallissa kaupataan esimerkiksi pelkästään leikkokukkia.
Annukka käy ns. ruukkukasvihuutokaupassa, jossa kasveja ostetaan neljän eri huutokauppakellon alta. Itse ostaminen on sekuntipeliä ja vaatii vuosien kokemusta alalta. – Näille ostoksille ei voi mennä kauppalapun kanssa, vaan pitää osata valita oikeat kasvit päivän tarjonnasta, Annukka kertoo.
Huutokauppareissuilla pyritään aina täyttämään myös Viherlandian asiakkaiden toiveita, jos vain kyseisiä kasveja on saatavilla.
Kasvit saapuivat Viherlandiaan
Kukkarekka saapui yöllä Viherlandian pihaan, rekkamies oli nukkunut pikkutunnit hytissään. Kasvirullakoita siirrettiin varhain aamulla sisälle varastoon. Pakkasta oli liki -10 C, joten piti toimia ripeästi. Tällä kertaa rullakkoja tuli lähes rekkakuormallinen.’
Koko kasvierä on nyt siirretty Vihermyymälään. Katso mitä uutuuskasveja saapui tässä kasvierässä Viherlandiaan!