Ahnaat lehtokotilot ovat monen puutarhurin jokakesäinen riesa. Lehtokotiloiden ruoaksi kelpaavat lähes kaikki puutarhan kasvit vihanneksista perennoihin. Lehtokotilot valtaavat tilaa ympäriltään ja leviävät helposti myös naapuritonteille.

Miten lehtokotiloista eroon?
Lehtokotiloiden hävittämiseen on olemassa useita tapoja.
Valitse sinulle sopivin Viherlandian puutarhureiden vinkeistä:

Lehtokotiloiden kerääminen
Lehtokotiloita on helppo kerätä kannelliseen ämpäriin suoraan maasta tai lehdiltä. Lopuksi etanoiden päälle kaadetaan kiehuvaa vettä, jolloin etanat kuolevat nopeasti.

Ferramol-rakeet
Luonnonmukainen apu etanoiden ja lehtokotiloiden hävittämiseen. Sen sisältämä rautafosfaatti on myrkkyä etanoille, mutta vaaratonta esimerkiksi siileille, lemmikeille ja linnuille. Ferramol-rakeita levitetään etanoiden riivaamalle alueelle tasaisesti, ja sitä lisätään sen mukaan kun etanat sitä syövät. Vaikutus on nopea, ja kasvit saavat kukoistaa rauhassa. Saatavana useita eri pakkauskokoja.

Etanageeli
Geelimäinen tuote, jota levitetään vana esimerkiksi etanoilta suojattavan kasviryhmän ympärille. Geeli muodostaa näkymättömän esteen, jota etanat eivät ylitä. ’Geelimuuri’ uusitaan tarpeen vaatiessa. Ei tapa etanoita, mutta rajaa tehokkaasti niiden kulkua.

Etanan sulkumatto
Katekangasta muistuttava musta matto, jossa on sisäänkudottuna ohut kuparilankakerros. Kuparin haju ei miellytä etanaa, ja siksi se kiertääkin maahan pingotetun maton kaukaa. Maton koko on 1 x 5 m, ja siitä on helppo leikata oman tarpeen mukaisia suikaleita. Esimerkiksi kukkapenkin voi suojata n. 10-15 cm levyisellä, tiukasti maata vasten kiinnitetyllä kankaalla. Kangas on UV-suojattu, joten se ei haperru auringossakaan. Etanageelin tapaan on ’etanaystävällinen’, eli rajaa tehokkaasti niiden kulkua mutta jättää etanan henkiin. Molempia levitettäessä kannattaa kuitenkin ensin olla varma, että rajattavalla alueella ei jo esiinny näitä tuholaisia, sillä kangas estää myös niiden poispääsyn kukkapenkistä.

Maukas vaihtoehto
Vastapainona arkiseen ruoanlaittoon, innostuin ajatuksesta valmistaa etanoista gourmetruokaa. Googlaamalla löytyi paljon ruokaohjeita lehtokotiloherkkujen valmistamiseen. Vesi kielellä katselin vastustamattomia kuvia valkosipulivoissa tirisevistä etanapalleroista.

Ennen lehtokotiloiden lautaselle päästämistä niille täytyy pitää puhdistuskuuri. Se vaihe on minun kotiloillani menossa juuri nyt. Ohjeet puhdistuskuuriin löysin täältä.

Kotiloni ovat olleet vehnäjauhokuurilla neljä päivää. Sen verran ahneita ja sottaisia ne ovat, että olen joutunut puhdistamaan astian jopa kolmesti päivässä. Täytyy myöntää, että olen vähän alkanut ihastumaan näihin söpöihin sarvipäihin.

Joutuvatko kaverit kiehuvaan veteen vai siirränkö ne lemmikeiksi tyhjäksi jääneeseen terraarioon? Ehkä jatkan ruokakuvien selaamista ja kasvatan nälkääni. Tai sitten otan selvää miten kotiloita hoidetaan lemmikkeinä. Mutta vain suljetussa tilassa, ei puutarhassa.

Asiantuntijana jutussa: Viherlandian puutarhuri

Onko perinteisempää kasvia kuin pelargoni? Näyttäkää mummonmökki, jonka ikkunasta ei kurkistele vahvarunkoinen pelakuu. Pelargonien juuret ulottuvat usein kauas menneisyyteen.

Esikaupungin hiljaisuudessa, korkean mäen päällä seisoo ryhdikäs rintamamiestalo. Kaide, kolme rappusta ja lasitettu kuisti. Pimeä eteinen, lämmin keittiö, olohuone ja ruokailutilaksi muutettu alkovi, jossa yli kahdeksankymppinen pariskunta juo päiväkahviaan.

Herrasväen pikkuleipien ja omenaruususten lisäksi pöydälle on nostettu Helgan pelargonien esiäiti, tuttavallisesti ”Rouva Pelakuu”. Rouva Pelakuun pistokaslapsukaiset ovat tänäkin kesänä siirtyneet ruukkuihinsa kuistin ikkunalle.

Kukaan ei tiedä mistä Rouva Pelakuu on alkujaan lähtöisin. Tai ne jotka tietäisivät, ovat jo kuolleet. Se tiedetään, että Helgan äiti Rauha hoiti pelargonejaan lähes koko ikänsä. Rauha asui naapuritontin rintamamiestalossa miehensä ja viiden lapsensa kanssa.

Niin Rauha kuin Rouva Pelakuukin kestivät sota-aikojen kylmät talvet. Kuuntelivat radiosta vuoden 1952 kesäolympialaisia. Ihmettelivät, kun ensimmäinen televisio kannettiin taloon vuonna 1961. Todistivat lasten kotoa muuttoa, häitä ja hautajaisia. Näkivät vuosikymmenien aikana kuinka aurinko nousee ja laskee joka päivä.

Rauha antoi pelargonin pistokkaita naapurilleen ja tyttärelleen Helgalle kahdeksankymmentäluvun alussa. Helgan Rouva Pelakuu onkin Rauhan Rouva Pelakuun pistokaslapsukainen. Missä sitten on alkuperäinen Rouva Pelakuu? Ilman draaman suurta käännettä, se kasvanee päivänkakkaroita naapuritalon takapihan vanhassa tunkiossa.

Helga on hoitanut pelargonioitaan vuosikymmenestä toiseen samalla hyväksi kokemallaan tyylillä. Syksyllä hän nostaa pelargonit keittiön viileään yläkaappiin talvehtimaan. Talven aikana hän kastelee niitä vain vähän. Helmi-maaliskuun vaihteessa Helga ottaa pelargonit esille ja vaihtaa kukille tuoreen mullan. Tämän jälkeen pelargonit pääsevät eteläpuolen ikkunalaudalle kasvamaan ja vahvistumaan.

Maaliskuussa Helga irrottaa pelargoneista pistokastaimia ja laittaa ne vesilasiin juurtumaan. Muutaman viikon päästä hän istuttaa ne ruukkuihin uuteen multaan. Kylmän kuistin lämmettyä kevätauringosta, hän asettelee taimet ikkunalaudoille imemään runsasta valoa ja lämpöä. Kesän aikana Helga antaa pelargonioilleen ”rakkautta ja substralia”.

Valoisa, vaalea kuisti hehkuu vaaleanpunaisten kukkien hempeää väriä. Kuisti ei olisi sama ilman perinteisiä pelargoneja. Rauha elää Helgan kasveissa omalla tavallaan.